I shall join this bandwagon.. ainakin melkein. Nyt kun noita ulkonäköpaine/itsetuntojuttuja on taas useassa blogissa puitu, niin tottakai se myös omassa päässä pisti ajatuksia taas muhimaan. Ihan suoraan en samalla tavalla itse aiheesta kirjoita ja tämäkin on vähän tämmönen kirjotan koska huvittaa. TL;DR, ei ole pakko lukea jos et halua lukea saman aihepiirin juttuja miljoonaa kertaa.
Mun itsetunto omaan ulkomuotooni, mitä tulee cosseihin, on vähän jännää sorttia. Pikkuhiljaa cosplay on kohottanut sitä ja tietyllä tavalla olen aina ollut jollain oudolla tapaa itsetuntoni kanssa ihan jossain pilvilinnoissa. Jos tykästyn johonkin hahmoon tai sen designiin ihan täysillä ja tämä hahmo sattuu olemaan jollain tavalla fyysisesti semmoinen, ettei sitä itse mitenkään kykenisi canonina tekemään, niin silti halu aina voittaa ettei sitä enää välitä miltä oma kroppa cossissa sitten näyttäisi. Päinvastoin, sitä vaan kuvittelee, että varmasti sitä näyttää yhtä hyvältä kun hahmo on noin upea. Yleensä se surullinen itsetunnon kolahdus tulee kuvia katsellessa ettei asia ollutkaan näin, tosin ei aina mutta joskus.
Ihanaakin ihanempi BRS, mihin koen olevani liian jykevärakenteinen mikä vain korostuisi koska paljon paljasta pintaa. Samaan aikaan pääni huutaa MITÄ VÄLIÄ
Kuten moni muukin, kyllä itsekin saan ihan hirveitä paneita siitä, jos joku hahmo on tietynlainen kropaltaan, että kykenenko hyvällä mielellä ja pokalla sitä cossaamaan. Kun katson itteäni peilistä, yleensä olen ihan tyytyväinen siihen mitä näen, mutta valokuvia katsoessa huomaan, ettei se peilikuva vastaa todellisuutta. Mun itsetunto lähtee hyvin pitkälti siitä, miten itse itseni näen, enkä niinkään niin miten muut mut näkevät. Jos en itse koe, että hahmo lopulta sopii mulle tai en pidä cossistani, ei ne lukuisat kehut sitä yleensä muuta hirveästi mihinkään. Parhaat itsetuntobuustit tulee siitä, kun katsoo otettuja kuvia tyyliin hitto tämä hahmo sopii mulle ja näytän hämmentävän hyvältä siinä. Tottakai kehut on todella ihania ja otan ne tyytyväisenä vastaan, mutta se miten suhtaudun itse ei niistä paljoa vaikutu. Ja noh, en ole todellakaan tottunut saamaan kehuja ulkonäöstäni entisenä koulukiusattuna, eikä kukaan muutenkaan ole antanut mitään oletustakaan siitä että oisin millään tapaa viehättävä. Kuitenkin pikkuhiljaa ajanmyötä ja aikalailla nimenomaan cosplayn takia olen enemmän ja enemmän oppinut hyväksymään itteni sellaisena kun olen ja toteamaan sen faktan, että niin paljon kun oisinkin itseni kanssa sujut, en vaan sovi kaikkiin hahmomalleihin tarpeeksi vaikka kuinka haluaisin.
Benkei on yksi lempi naishahmojani ikinä, mutta kun en ole pitkä ja täydet muodot omaava kaunotar, jää se pois cossikansiostani
Elän tässä jatkuvassa ristiriidassa olenko tyytyväinen siihen miltä näytän vai en. Haluan ihan hirveästi tehdä hahmoja, millä voi esim näkyä paljon paljasta pintaa, enkä koe sitä sikäli niin ylitsepääsemättömäksi, mutta samaan aikaan sitä vaan miettii entäpä jos näyttääkin ihan joltain muulta mitä kuvittelee ja jälkikäteen häpeää silmät päästään sitä että mitä menikään tekemään.
Ryoko on täydellinen esimerkki hahmosta mitä NIIN haluan tehdä (varmasti teenkin), mutta olen hyvin epävarma miltä asussa näyttäisin. Mutta muutoin hahmo on ihan mua.
Mitä tulee cossien ulkopuolella, olen jo hyvin sujut sen kanssa miltä näytän. En koskaan käytä meikkiä, enkä pahemmin muutenkaan laittaudu eikä tämä haittaa mua ollenkaan, vaikka kukaan ei mua katsokkaan meiningillä ompa tuo upea. Se omalta osaltaan auttaa suhtautumaan cosseihin samalla tavalla, että jos oikeasti jotakin tahtoo tehdä, niin en anna ulkonäön olla sille esteenä. Tottakai on hahmoja, mille on se tietty vaatimus kropan suhteen jotta ne olis tarpeeks hahmouskollisia. Niin pitkälle kuin se tietty välinpitämättömyys riittääkin, ei kaikkia hahmoja mitenkään voi kuvitella tekevänsä kun ne vaan on fyysisesti mahdottomuuksia ja jos niitä piirteitä jättää pois, ei hahmolla ole sitä oikeanlaista fiilistä.
Usein suurin helpotus näihin paineisiin tulee siitä, että näkee muiden cosseja hahmosta, keillä ei ehkä myöskään ole sitä ns. unelmakroppaa ja siitä huolimatta näyttävät ihan pirun upeilta cosseissaan. Musta pääasia on se asenne. Mikä näissä asioissa pitää muistaa, että se suurin kriitikko on oma itsensä ja kun siitä pääsee yli, on mahdollisuudet rajattomat kunhan vaan itselleen sen. Kuhan antaa kaikkensa, niin ne omat vajavaisuudet eivät vie huomiota kaikesta muusta missä loistaa.
Toisena ääripäänä Raiden (mitä myös aion cossata) aiheuttamassa paineita miehisyydellään
Hahmovalinnoissa on hyvä pitää uskollisuus itselleen, mikä edesauttaa sitä itsetunnon pönkitystä. Samaan aikaan omia rajojaan saa ja kannattaa jatkuvasti testata ja mukavuusalueilta poistua aina sillon tällöin. Itse en olisi koskaan uskonut cossaavani naishahmoja, mutta nykyään se ei tuota lähes ollenkaan mitään ongelmia, koska oma päättäväisyyteni voitti ja vei minut niiden omien mukavuusalueiden ulkopuolelle, ja sain todeta että ei tämä nyt niin hirveää ollutkaan. Rajoja on kiva joskus rikkoa ja siitä voi seurata paljon hyvää.
Jos on epävarma itsestään, helpommalla pääsee kun valitsee hahmoja mihin itse kokee sopivansa, eikä väkisin yritä tunkea itseään siihen tiettyyn muottiin. Hahmosta riippuen on aina mahdollisuus myös vähän "huijata" ja erilaisilla tavoilla muuttaa kropanmuotoaan lähemmäs haluttua. Eikä se ole yhtään sen pahempi, kuin sen tekemättä jättäminen. Aina usein sanotaan, että olet mitä olet ja se on ok ja suorastaan tuomitaan jos joku yrittää tehdä asialle jotain, esim käyttämällä toppauksia tms, mutta yhtälailla se jos haluaa tehdä kaikkensa näyttääkseen mahdollisimman paljon hahmolta menemättä liiallisuuksiin on yhtälailla ok.
Höpisin taas ehkä liikaakin asiasta ja sen vierestä, mutta saipahan jotain suollettua taas ulos. Anteeksi jos toistin itseäni tai useaan kertaan nostettuja asioita :D (unohan aina sen punaisen langan kun innostun kirjottamaan OTL)
