lauantai 16. elokuuta 2014

Niin ne Traconin puvut

Juuri ne. Mitenniin olen nykyään äärettömän huono blogaaja. Melkein hävettää. Yleensä olen haukkana kirjottamassa uusia postauksia mut tämä muutos on sitten menny tapahtumaan. Ehkä se into vielä sieltä hiipii uudestaan, ehkä. Yritän tehdä joitain muutoksia siitä miten rakennan näitä kirjotuksiani ihan vaan vaihtelun vuoksi, en tiedä onko se pysyvää vai ei mutta kokeillaas nyt.

Meinasin alottaa tän jäätävällä ranttauksella Traconin kisoihin liittyen, mutta taidan kuitenkin ainaki toistaseksi säästää teidät vihapuheiltani. Katotaan tilannetta sitten Traconin jälkeen olenko yhtä vihanen sillonkin. Mutta anygays, voi Tracon. Olen vaihtanu suunnitelmiani lauantain osalta niin monta kertaa että sekin melkein hävettää ja lopulta pääsin jonkinlaiseen päätökseen asian kanssa.

Lauantai 
Sinon - Sword art Online II (Gun Gale Online)

Pitkien päättämättömyysitkujen jälkeen lopulliseksi cossiksi päätyi ihana Sinon SAOn uudelta kaudelta. Rakastuin hahmon designiin jo ennen animen alkamista ja itse hahmoon sitten animen myötä. Erityisen kovasti iski kova syyhy päästä tekemään tuo kivääri ja se onkin mukavasti jo aluillaan (jumittaa tosin koska softis loppu enkä oo saanu itteeni ostamaan lisää). Myös alletulevan paita/bodysuitin minkälie olen tehnyt melkein valmiiksi hampaita kiristellen, koska voi luoja sen tekeminen osottautui helvetiksi hyvän alun jälkeen. Muuten tekeminen sitten junnaakin, kun tilasin väärän väristä vihreää ja uus tilaus ei sitten ole vielä saapunut.
Yksi suuri pelko oli Sinonin peruukki, kun anime on niin tuore ettei sille niitä valmiina kovinkaan montaa löydy ja useassa lähetysaika oli aikasintaan Syyskuulle, niin pahinta sai taas pelätä. Löysin kuitenkin yhden ainokaisen mille oli Elokuulle luvattu saapuminen ja se tulikin ihanasti eilen postiluukusta. Ja pakko sanoa, etten ole piiitkään aikaan ollut niin tyytyväinen saamaani peruukkiin. Siinä tuli kaikki pinnitkin mukana, väri on täydellinen ja se oli valmiiksi leikattu malliinsa. Kerrankin näin.


Sunnuntai
Okumura Rin - Ao no Exorcist

Rin on siitä jännä cossi, etten varsinaisesti päättänyt sitä tehdä täysin omasta tahdostani. Se on ollut suunnitelmissa hyvin pitkälle sen takia, että kyseinen otus on Biffen lempihahmoja ja ihan hänelle mieliksi olen sen tekemistä harkinnut (ei sillä etten itekin pitäis hahmosta ihan vietävästi). Sitten kun vielä Hansku sillon joskus ilmoitti tekevänsä Shuran, niin päätyi sitten niin et ehdotin Riniä ja tehdään näistä yhteisshootti sitten Traconissa.
Mietin tekeväni ekassa kannessa olevan version, mutta kun muistetaan mihinkään muuttunut saamattomuuteni keskittymisen kanssa ja se jäätävä asia kuin aikataulu, niin päädyn tekemään sen ihan perus yksinkertaisen version. Hyvä jos sitäkään jaksan tehdä alta eiku. Jos kohtalo on puolellani, niin ehdin tekemään Rinin valmiiksi kuun alkuun mennessä, jolloin yritetään pitää pieni kotistudioshoottaus. En laske tämän varaan mitään, mutta ainahan sitä saa haaveilla jos ei muuta. Jos ei ennen niin jälkeen vähintään, koska mun on vaan pakko saada yhteyskuvia Saatanan(voi että miten lempinimi sopiikin tähän yhteyteen itken) aka Biffen mustan kissan kanssa mistä jälkikäsittelemme söpön Kuron.

Että semmosta. Muutenvaan olen taas tuhlannut järkevästi sitä tekoaikaa sohvalla istuessa ja nauraessa sille, et hei asujen pitäs edistyä. En mä koskaan tunnu oppivan. Olo on vaan ollu semmonen, et nope. Ehkä mä taas jotenkin näistä selviän koska sit on viimeinkin tämä cossivuosi pulkassa ja muutoksien tuulet saapuvat, mistä lisää sitten tulevaisuudessa.