tiistai 18. joulukuuta 2012

Paras proppi on paras

En jaksa keksiä otsikoita.

Mutta. Se tunne kun tekee mieli kirjottaa, muttei ole mitään mistä hirveesti kirjottaa ja eikä oikein aikakaan tunnu riittävän. Ja silti mulla ois niinku 3 eri tekstiä työnalla jos tämä lasketaan. Olen taas vähän turhankin kiireinen elämäni kanssa ja tietty lahjaprojekti syö oman aikansa cossien tekemisestä. Joudun olemaan pari viikkoa cossintekopannassa ihan siksi, ettei mulla yksinkertaisesti ole vapaata tai aikaa muutenkaan tehdä. Mikä on sinällään..enemmän tai vähemmän harvinaista, koska jos cossi ei edisty niin 90% ajasta se johtuu vaan siitä etten jaksa.



Joo niin. Olen kyllä edistynyt, ottaen huomioon kuinka paljon Frostiin on vielä aikaa niin aika hyvin olenkin. Yleensä keskityn aina yhteen asuun kerrallaan, teen sen vähän yli puolenvälin ja sitten vaihan toiseen ja viimeistelen sit molemmat yhtäaikaa. Yleensä. Nyt olen pomppinu vähän sinne tänne ja se tiettyyn keskittyminen on vähän mitä on. 

Aloitin Gekigamin tekemisen propeista ja keskittynyt lähinnä siihen jouseen. Ehkä se on se, että kyseinen kepukka on ihan törkeän yksinkertainen, etten osaa edes vähää määrää panostaa siihen mitä muihin proppeihin olen aikaisemmin. Tai sitten mulle jäi huono putki Chibiterasun jäljiltä. Se jousi on ehkä huterin väsäykseni koskaan, edes ensimmäinen proppini ollut näin harvinaisen kaameasti toteutettu.

Leikatut palat mitä vähän *köh* "vahvistin" teipillä

Piirsin muodot kahdessa osassa ikivanhoihin pahvinjämiin koska ajattelin että ne riittää vallan hyvin pohjaksi. Noh...ei. Ajan runnoma pahvi, mikä ei alunperinkään ollut missään loistokunnossa tukevuuden suhteen, ei todellakaan ole se paras asia lähteä proppia rakentamaan, varsinkin kun kyseisestä propista tulee vähintään ittensä pituinen, ohut kepukka. Mutta ei, eihän Mouru tämmössiä koskaan vaivaudu ottamaan huomioon.





Pohja on siis hyyyvin hutera. Olin mukamas niin järkevä kun tein puupahvista kahvaosan minkä TEIPPASIN kiinni noihin muihin osiin. Eikun lisää huteruutta. Piirsin ton ylemmän osan ihan liian pitkäksi niin lyhensin sitä suoraan, mikä oli taas niin typerä ajatusvirhe. Nyt jousi ei kaarra niin paljon kuin pitäisi ja se on niin kovin muodoton nyt mikä harmittaa ehkä eniten.


Molemmat puolet vaahdotettuina

Sitten pääsin seuraavaan vaiheeseen, eli sen massan ja kolmiulotteisuuden saamiseen. Käytin eristevaahtoa ja voin sanoa että se oli oikein mielenkiintoinen kokemus. Ehdottomasti uudestaan pääsee käyttöön..ehkä. Kun tein toista puolta vähän myöhemmin, oli sen putki ehtiny liimautua umpeen niin se oli aika hasardia touhua leikkiä sillä. Tukkeutunut painepullo kun ei ehkä ole se maailman turvallisin asia. Ja se lähti lievästi lapasesta mutta ei mitään mistä en selvinnyt puolipaniikkisella naurukohtauksella.



Annoin vaahdon kuivua ihan kunnolla ennenkuin sitä vuolemaan rupesin. En pistäny sisään mitään tukea, koska kun toinen puoli ehti kuivua niin se sai siitä tukevuutta. Heh, aivan. Sitten mokomasta tulikin niin painava että se vaappui koko veiston ajan niin uhkaavasti että pelkäsin sen rikkoutuvan jo tässä vaiheessa.


Tosi tasanen lopputulos....

Vuolemisen jälkeen teippasin jousen näin alkuvalmisteluiksi liisteriä ja paperimassaa varten. Luojankiitos se sai nyt sitä oikeaa tukea, tosin pelkään yhä että mokoma menee ja katkeaa ennenkuin pääsen edes conipaikalle. Varmaan koskaan joutunut näin paljon pelkäämään propin rikkoutumista. Ei taaskaan mikään kunnianhimoisuuden ruumiillistuma, mutta ehkä siitä tulee jonkin näkönen sitten valmiina. Jos edes se edes selviää niin pitkälle. Sob.



Sitten on nämä armoripalat. Ne vähän kans jymähti, mutta ei niissä kauaa nokka tuhise kuhan vaan jaksais alottaa. Alan pitää wonderflexistä yhä vaan enemmän ja haaveilen jo kunnon armorihirviöistä, mikä on hyvin paha asia. Oikeesti.

En tiedä onko se tämä mun äärimmäinen välitön kärsimättömyys vai miksi et tunnu koskaan saavan mitään siistin tasaista jälkeä aikaan. Tai en vaan osaa. Mutta ainakin nämä valmistuu ajoissa ettei tällä kertaa tarvi hutiloida loppupaniikeissa. Vaikka hutiloin mä muutenkin...theehe.


2 kommenttia:

  1. Itsekin tuosta eristevaahdosta olen juuri veistellyt jo jonkin aikaa yhtä juttua, ja yhdyn mielipiteeseesi: prosessi on ainakin mielenkiintoinen jos ei muuta : D Mutta olen ihan pitänyt materiaalista ^^

    VastaaPoista
  2. Oi Gekigami! Minusta näyttää jo lupaavalta, varsinki noi hanskat/käsisuojat, odotan innolla lisää progressia!

    VastaaPoista