Mitä tulee viimeisestä cossinrakennuspostauksesta conin alkuun kuluneeseen aikaan, voi vittu sitä stressin määrää. Mulla ei oo koskaan jääny cossit näin viimetinkaan, että usean 24/7 cossinvääntöpäivän jälkeen vielä sinä perjantainakin meno jatkuu samanlaisena. Oli puhdas ihme että sain näinkään valmiiks asuni. Chibiterasun viimeistely jäi hotellille ja mun piti karsia siitä paljon yksityiskohtia koska en mitenkään ois niitä ehtiny tekemään. Ehkä mä tällä kertaa opin tästä jotain, ehkä. Mutta mutta.
Lauantai aamu oli ihmeellisen stressitön sen sijaan, koska koskaan ennen ei mulla oo jääny näin paljon aikaa aamulla ennen lähtöä kun nyt. Sain Amaimonin ihmeellisen nopeesti niskaan (taisin tähän asti pitää luulossa sitä että Amaimon oli sunnuntai cossi ja Terasu lauantai, mutta hah valehtelin eiku) ja rauhallisin mielin lähdettiin kohti Helsinkiä mistä mentiin junalla kohti Tamperetta. Junassa tuli semmonen hieno pikkulapsi vastaan kuka jäi tuijottamaan mua tosi intensiivisesti varmaan 10sekunniks aina joka kerta ku meni ohi. Junasta ku noustiin nii se tarjos meille suolapähkinöitä. Pääw. Mut joo, Tampereelle päästyä ihan ekana roudattiin tavarat hotellille ja sit mentiin venailemaan pääoville, kun piti luovuttaa peruukki sitä ostavalle. Sääli että lauantain ilma oli mitä oli, ei paljoa siinä ulkona viihtyny ja sisällä ruuhka oli välillä melkonen. Tällä kertaa ei taaskaan oikein ohjelmissa käyty, vaan lagattiin millon missäkin ilman sen suurempaa tekemistä.
Käytiin vaan kattomassa cossikisat ja WSCän kisaajamäärä vähän yllätti. Sijoitukset omasta mielestä meni aika yksiin oman makuni mukaan ja mitä tuli sitten ite pro kisaan niin.. olen ilonen etten ole tuomari, meinaan tosi mahtavia cosseja. Siinä sitten oma haluni päästä lavalle taas syttyi ja mainitsinkin Biffelle, että vittu mähän osallistun parin vuoden päästä itekkin. Itseasiassa hahmokin on jo valmiina, hahaha.
Loppupäivästä mentiin shoottailemaan heti kun sää vaan antoi periksi.
Cossina Amaimon oli työläs pitää oikeestaan vaan kynsien puolesta, en ymmärrä ihmisiä ketkä kestää pitkiä kynsiä vapaaehtosesti. Vaikka tosi moni osi oli luvattoman hutiloituja pidin lopputuloksesta tilanteeseen nähden aika paljonki. Kankaat tosiaan saapu ajoissa, mutta iski ihan tajuton pettymys kun sävy oli ihan liian purppura ja kirkas verrattuna siihen mitä halusin. Mutta tällä piti mennä. Amaimonilla sit kuitenkin on jotain uudelleenkäyttö arvoa, vaikka tuntuu et tänä vuonna erityisesti jokainen mun cosseista hädin tuskin kestää conin yli ehjänä.
Varmaan eka kerta kun oikeesti syötiinki jotain kunnollista ja mentiin hotellille myös aika ajoissa, senkin takia että piti käsin vielä ommella Terasua kasaan. Voi luoja sitä hermojen palamista ku en meinannu saada toista korvaa ollenkaan oikeeseen kohtaan, varmaan 5 kertaa ompelin ja purin sen ku ei vaan tahtonu asettua. No päätin sit luovuttaa ja se jäi vähän lurpaksi. Taino ne molemmat jäi, mut ah en välitä.
Sunnuntaina siis tosiaan sitten Chibiterasu niskaan, tutummin tuo Terasu. Sanon heti alkuun että...en todellakaan ollut alkuunkaan ylpeä lopputuloksesta, siinä aika näkyi paljon pahemmin kuin Amaimonissa. Hakamaan olen kyllä hyvin tyytyväinen, mutta yläosa oli vähän niin ja näin varsinki ku jäi yksityiskohtia puuttumaan, toi ihme alusmakkara asu on ihan hirveä kaamea ja proppi oli jotain minkä meinasin jättää narikkaan ihan sen takia koska häpesin edes kattoa sitä. En siis ehtiny mitenkään päällystää mokomaa, vaan piti pistää suoraan finnfoamin päälle gessokerros ja maalata.vieläki nopeemmin. Jos koskaan ikinä jaksan, teen sen loppuun päällystämällä ja maalaamalla sen kunnolla. Mutta kokonaisuus toimi sit kuitenkin ihan hyvin, kerrankin näin päin. Luojankiitos sunnuntaiksi ilma oli parempi, mutta silti oli niin pirun kylmä että avojaloin juokseminen ei ollu mikään maailman ihanin asia sillä hetkellä. No ainakin koki uusia kikseja kun sattu kävelemään jossain sileällä ja lämpimällä.
Tottakaiii olin ottanut huomioon nettipukukisan jo ihan siitä asti kun sen olemassa olon tiesin. Mutta koska olin niin tyytymätön cossiini en todellakaan olisi osannut vähääkään määrää uskoa, että mut oikeesti ois valittu. Joo tosiaan mulle tultiin kysymään että haluanko osallistua ja tottahan toki sitä tahtoi, sehän on ollu mun haaveena jo jonki aikaa. Todellisuus alko jo vyöryä mieleen kun tajusi että perskele sitähän joutuukin lavalle nopeammin kun uskoikaan. Oikeestaan koko päivä oli vaan semi jännittyneenä odottamista kun pitäis mennä bäkkärille. Kuitenkin, ihmeen vähän mä jännitin sit kuitenkin. Mentiin ensin ulos shoottaamaan ja kesken kuvailujen tuli valokuvauksen opiskelijoita kysymään et saisko nekin kuvata mua. Oli sekin uus kokemus, ei kyllä mitenkään mieluinen ku kyllä mä mielummin Biffen kanssa kuvailen kun tuntemattomien ihmisten. Sit vaan sisälle odottelemaan ja kun viimein menin sinne bäkkärille, jännitys vaan kohos yhä enemmän. Katselin vaan hiljaa meininkiä ja yritin iskostaa sitä ajatusta että missä sitä oiken edes on.
Kun mentiin jonoon odottamaan lähtövalmiuteen niin juttelin siinä kisaajatoverilleni, mikä on mulle aika harvinaista että uskaltaudun juttelemaan kellekkään. Mutta se rauhotti hermojani ja olin jopa siinä hyvässä fiiliksessa ja tuli se innostus, et jes lavalle. Sitku oikeesti mentiin odottamaan meidän vuoroja, siinä vaiheessa olin jo niin semipaniikissa että oli niin karsee olo. Ja kun tuli aika mennä lavalle, voi hitto sitä pään tyhjentymistä. Mä en oikeesti ajatellu siinä paljo mitään, menin vaan lavalle, posesin, ja tulin pois. Mä en tiedä yhtään mitä ajattelin, ajattelinko mitään koska en edes muistanu yhtään mitään sen jälkeen kun tulin lavalta, ihan tyhjä aukko muistissa. Sit tuli se tyhjentävä olo et...ei se niin kauheeta ollu, voisin jopa tehdä tavaksi. Nyt tais uus kisaaja syntyä, oikeesti. Se oli niin jännittävää ja nyt oikeesti harmittaa, etten lavalla osannu olla sen verran läsnä et oisin oikeesti muistanu jotain ja nautiskellu siellä olosta. No ryhmäkuvassa siellä ehti olee vähän pidempään, mutta siinä piti jo purra hammasta ettei lösähdä lavalle kun kintut täris ...eiku.
© Tapio Matikainen
Sekin oli suuri sääli, etten nähny esityskisaa muutenkun joitakin satunnaisia osia bäkkärin telkkareista. Varsinkin kun sitä nyt on kehuttu tosi paljon. Tosin en jättäisi tota kokemusta mistään hinnasta pois, oispa vaan kyenny jakautumaan kahtia.
Eipä tässä sitten oikeen muuta. Ylpeä olen jo siitä, että pääsin mukaan vaikka äänestyksen tulos olisi mikä. Se kun nyt vaan on ihan tajuton kehu et joku pitää cossista, varsinki mistä ite ei eka tykänny, niin paljon et kutsuu kisaamaan. Ja ehkä se oli se lopullinen kannustus, et nyt oikeesti voin jopa sanoa, että haluan kokeilla oikeasti kisaamista.
Tracon siis oli lähinnä vain käytävillä lagaamista ja henk koht. syistä se ei ollu näin jälkikäteen mikään erityisen ihana, mutta toi lavakokemus kyllä teki siitä tosi ikimuistosen. Tuntuu et oisin ottanu pienen kehitysaskeleen cossien tekemisessä.
Mitä, kohta on tämä conivuosi eletty...ei uskoisi. Kohta jo ensvuoden cosseja pitää rueta ahkerana vääntämään ja voin jo nyt sanoa, että nostan taas kytkintä ja teen jotain vieläkin vaativampaa mitä tänävuonna. Henkiselläkin tasolla. En tänä vuonna tee mitään kokoelma postausta ensvuoden cosseista, vaan nostan ne sitten esille kun kunkin conin aika tulloo.
