torstai 13. kesäkuuta 2013

You know what vol 3

MWYAAH.

Nyt kun kaikki on valmiina ja sitä ehkä viimeinkin alkaa jo tajuta että Desu alkaa huomenna, niin voisin pari juttua Hakuryuusta vielä pistää ettei ne unohdu kansion pohjalle, harvemmin kun mitään jaksan enää conin jälkeen läpikäydä.

Yks Hakuryuun työläimmästä osista oli toi kuviollinen hartialiinajuttu. Varsinkin, kun päätin maalata uudella tavalla.

Kuvio piirrettynä kontaktimuoville

Kaikki mustat kohat leikkauksen alla

Eli siis ensin kopsasin vapaalla kädellä kontaktimuoville kuvion kokonaisuudessaan. Aluksi meinasin, että leikkaisin sen auki mattoveitsellä, mut se olis vaan ollu liian pitkä ja työläs vaihtoehto, niin suosin saksia. Ja aika monta tuntia siihen upposikin, muistaakseni ainakin 5-6 tuntia ilman taukoja ja äärimmäisen kipeä selkä.


Piti leikellä muovi osiin, että saisin sen asetettua kankaalle helpommin

Muovin paikalleen saaminen oli niiiin hermojaraastavaa, koska sitä oli niin tuskaa saada suoraan. Enkä oikeestaan saanukkaan, mutta se ei näy häiritsevästi, luojan kiitos.


Sitten vaan töpöttelin meikkisienellä valkosta kangasmaalia päälle. Kun maali oli kuivunu tarpeeksi irrotin muovit ja annoin kuivaa loppuun ja silitin värin kiinni.


Lopuksi maalasin uuden kerroksen hopeisella akryylimaalilla käsin pienellä pensselillä, meni siihenkin ihan kivasti aikaa, mutta yllättävän rentouttavaa puuhaa.

*SPARKLE SPARKLE*

Pidän mokomasta liinasta kovasti ja ihmettelen miten hemmetissä mulla riitti kärsivällisyys sen tekemiseen. 



Päähinejutskan tein suht nopeasti Wonderflexistä, minkä ekaa kertaa päätin gessota. Ei se tekstuuri niin hirveästi muuttunu mitä oisin melkeen toivonu. Ja tavoistani poiketen olen nyt hylännyt spraymaalin käytön suosimisen ja maalasin akryylimaaleilla. Paljon kivempaa maalata, kun ei tee mitään tasaista väriä vaan valmiiksi sävytetyn. Pohjamaalauksen jälkeen lisäsin kultamaalia, että se on oikein bling bling.



Keihään terä on jälleen eristelevystä veistetty, minkä päällystin vaan gessolla ja liimalla. Mikään muu siinä ei haittaa, mutta itse teräkohdasta tuli ärsyttävän röpelöinen..noh...leikisti sillä on hutkittu niin paljon että terä on lommoillut haha. Taas maalasin akryylimaaleilla ja noi pienemmät kohat tein taas nopeesti wonderista. Niihin tuli kiva metallinen sävy, ehdottomasti suosin jatkossa akryylejä, en tajua miksi olen niitä vältellyt. Toi sulkakarvakasa on Punanaamiosta ostettu puuhka minkä brutaalisti murhasin. 


Kanttaus takaa

Viimeinen ompelusurakka oli tuo musta kanttaus. En tykännyt kanttauksesta ennen, mutta nyt sekin maistuu jo vähän paremmalta kun tietää mitä tekee. Kanttina käytin ihan omia leikkaamiani paloja. Jätin suosiolla punasen alemman raidan tekemättä, koska en olis sitä ehtiny tekemään niinkuin olisin halunnu. Ja animessahan ei sitä edes ole joten..close enough. 

Pidän Hakuryuusta kovasti, mutta kokonaisuus onkin sitten taas eri asia, en ole kokeillu asua hirveesti päällä niin en tiedä miten kaikki sitten lopulta pelaa yksiin. Sen näkee sitten lauantaina. Tässä on tullu vähän semmosta mietittyä, että josko sitä rohkenis joltain conipaikalla olevalta Magi cossaajalta udella jos kehtais tulla meidän kanssa shoottaamaan, haluais niin kovasti jotain parikuvaa kun sitä shoottaa erikseen Hakuryuun kuitenkin. Mutta sen näkee sitten, uskallanko tai tuleeko mitään tilaisuuksia (pelottaa haha, en pidä ryhmissä pyörimisestä niin en koskaan niihin osallistu, suosin enemmän max 3 ihmisen laumoja ja muutenkin uusien ihmisten kanssa toimimen on mun social skillseillä aika kiusallista paikoin).  

Näihin kuviin ja tunnelmiin...

Menempäs tästä pakkailemaan, see u in Desu ~

6 kommenttia:

  1. oh gawd voikin olla hieno toi hartialiinajuttu! älä ihmettele jos näet toisen hakuryuun juoksemassa häpeissään karkuun conissa :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Waah, kiitoksia QvQ Ja eikä tartte karata, juoksen perään eikun.

      Poista
  2. voi hitsiläinen, olisin kyllä ehdottomasti tullut morgianacossissa nykimään hienosta blingaavasta hartialiinasta parikuvien toivossa, mutta kun se puku on niskassa eri päivänä :I tulen sitten ehkä muuten vain nykimään ja moikkaamaan (vihdoin ja viimein) jos uskallus riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsiläinen kyllä. Mutta tule ihmeessä :>

      Poista