sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Viimeinkin edistystä! Yukimuran takki edition

Melkein menin taas rikkomaan lupauksiani, vaikka sillä mitään väliä olekaan, mut jaksoin odottaa päivittämisessä sen verran et oikeesti on jotain valmiina. Desuun vajaa kuukaus ja nyt vasta on ees jotain tehtynä loppuun, mulle se on ihan kauheen hidasta ja tuskallista. Mut Yukimuran takki oliki se ehkä työläin osa niin ehkä loput menee vähä tahdikkaammin eteenpäin.


Tekeminenhän luonnollisesti lähtee kankaan ostamisesta. Oli pitkän päänsärkyilyn päässä löytää just se sopiva punanen tekonahka, koska ihan mitä tahansa mähän en tietenkään voinu kelpuuttaa. Näin jälkikäteen ajateltuna en kyllä tätä yksilöä toistakertaa taho tilata. Mutta oikein korean punainen upeus tuli hankittua siis Kangastukun nettikaupasta. Kankaassa ei sinällään muuta vikaa oo, mutta se on ensinnäkin aika helkutin paksua mikä ei melkeen ihonmyötäseen pikkutakkiin oikeen oo se unelmavalinta. Plus siinä on huopatausta, mikä sit vaikutti siihen, et piti tehä vuori koska sitä ei sais mielellään paljo näkyä. Muuten ihan jees tavaraa.




Siitä päästiinki sitten kaavoihin. Apuna käytin viimevuoden Gilin kaavoja ja hihoihin yhtä mun pitkähihasta et sai niistä mahollisimman istuvat.Varmaan eka kerta kun oikeesti laskelmoin oikeita pituuksia ja suhteita, joten kaavoista tuli kerranki semmosset ettei tarvi pelätä et joku kohta sit ite kangasta ommellessa oiski päin hevonkuusta.



Sit hypätäänki niin pitkälle, et takki on pääpiirteittäin kasassa. Ompelussa ei ilmenny mitään ongelmia vaik aluks niin pelkäsin, kun ei ollu mitään kokemusta nahan ompelemisesta. Mut ihan samalla tavalla sitä ompeli kun mitä tahansa muutaki, kun on jääny viime talvelta paksumpaa kangasta varten hommattu neula paikalleen. Hihojen istuttaminen oli niin vittumainen homma, et se oli tasan ainoa vaihe mihin tarvin apua. Olenko vähän ylpee kun ei tarvi enää turvautua missään vaiheessa auttavaan käteen (no paitsi hihat täl kertaa mut nii). Kuten aikasemmin mainittin, toi nahka on ihan pirun jäykkää niin takki pääl on oikeen...ihanan helppoa olla. En voi ees koskee naamaani ku hihat ei anna yhtään periks, varsinki ku pelkään et ne repee vielä.



Pohjan valmistuttua pistin sitten hihojen niitit paikoilleen. Netistä taas hankin mustia pyramidi niittejä ihan mukavaan hintaan ja tykästyin niihin oikeen kovasti. Onneks nahka on siinä mielessä taas niin anteeksantava, ettei tarvi murehtia purkautuuko se noista rei-istä. Sain ne myös harvinaisen suoraan, kun tein softispalasta muotin millä merkitsin mihin reikiä teen. Reiät sit tietty auki terävällä saksenpäällä ja sit vaan painaa sen niitin kiinni. Meni kivasti iltapäivä tätä puuhatessa.



Hihaa vaan jatkoi sitten tekemällä tommossen lärpäkkeen, sen saaminen siististi noin tiukkaan hihansuuhun oli aika vääntöö, mutta yllättäen se sit meniki aika lailla samaa saumaa pitkin. Tietty taas näin jälkikäteen vois sanoo et ois ehkä ollu parempi kiinnittää se hanskaan, koska nyt se sit oo ain siin kämmenen kohalla. Mut varmaan sit päälle laittaes pistän tarranauhalla sen kii hanskaan väliaikasesti. Tohonki tuli noita niittejä, oisin halunnu niist pienemmät mitä noista muista, mut ei ollu niin piti tyytyy samaan kokoluokkaan.



Vuorossa kaulus ja noiden läppien tekeminen loppuun. Ne palat on siis vaan ommeltu yhteen joten päädyssä näkyy siitä sauma tarkemmin kattoessa, mut sitä ei muuten ees huomaa. Kauluksen tein samalla periaatteella, aluks tein siitä ihan liian lyhyen ja korkeen nii piti tehä kaks kertaa. Se on vähän liianki jäykkä, niin pitää jotenki yrittää taittaa sitä. Läppiä pidän alhaalla tarranauhojen avulla, kun en usko et mikään liima ois jaksanu ja vaikka miten pidin painojen alla, niin ei ne itestään suostunu pysymään taittuneena.



Liimasin läppien ylimääräsen kankaan kiinni takapuolelle, et se ei vilkkuis sieltä ja sekin edesautto ettei läpät heilu missä sattuu. Kuvasta näkee, et päätin olla laiska helman vuorittamisessa, niin tein siihen vaan sen verran tota ettei huopa pitäessä näy alta.



Selkäkuviot tein spraymaalaamalla kyseistä punasta tekonahkaa kultamaalilla. Se oli vähän...huono päätös koska toi maalin perkele ei pysy kiinni vaan hilseilee pois kosketuksesta. Ja sitä en tietenkään huomannu ku vasta liimatessa, niin en sit enää kehannu rueta keksii toista ratkasua. Pahimpia kohtia peittelin kultakynällä ja varmaan viel coniaamuna teen samaa, pitää muistaa ottaa viel mukaanki varmuuden vuoks. Ei ees lakkaus auttanu, vaik niin ois voinu olettaa. Ei enää koskaan kultamaalia spray muodossa. Noi neliöt on kans tekonahkaa, kaikist turvallisin vaihtoehto täs vaihees.



Samasta mustasta tekonahasta tein noi raidat ja kyynärpäiden läntit hihoihin, taas vallan kivuton vaihe koska toi nahka on niin ohutta ja mukautuvaa niin sitä on tosi helppo käsitellä jos aikoo liimata.




Sit onki koko komeus valmis. Ekaa kertaa olen siis ihan oikeesti tosi ylpee aikaansaannoksestani ja tätä oli yllättävän mukava työstää vaikka tuntu pieneltä ikuisuudelta saada kaikki kohat tehtyä. Vältyin pahimmilta kämmeiltä, mikä toivon mukaan pysyy myös läpi conipäivän, eikä mikään mee rikki siinä vähässä ajassa. Kaikkialta puristaa mikä tietty lisää jännitystä et koht joku repee tai irtoo. Istuvuus ylipäätään on se ehkä pahin kompastuskivi mulla, mut nyt tää näyttää ees jotenki istuvan mallikkaasti.

Vielä on ihan tajuttoman monta kohtaa mitä Yukimurassa pitää väätää, tämä on siis vasta se eka asia mikä on kokonaan valmis. Propit on kyl luonnollisesti hyvässä alussa ja vyön sain tässä takin yhteydessä tänään pohjamaalattua. Myös toinen keihäistä on liimailua ja värjäystä vaille valmis. Ihan hirveet paineet ehinkö saamaan kaikki Desua enne valmiiks, vaikka toisaalta oon ihan varma siitä. Ainaki jos ei työt pistä kapuloita raittaisiin ja polta mua puhki just loppusuoralla.

Toivottavasti saan myös mun valkosen kankaan ensviikolla, oon ihan hermona ku sitä piti tilauttaa niin on kestäny jo 2 viikkoa siitä. Pelkkä sana Desu saa mulle perhosia vatsaan 8D. Mut jos hyvin käy, niin jo ensviikonloppuna voin taas postata seuraavasta valmistuneesta osasesta.

PS. mul on ihan kamala lavakuume... en siis yhtään himoitse Hall Cosplayhin pääsemistä, en.

4 kommenttia:

  1. WOW!! Vähän siisti Yukimuran takki! :'D Mä haluan niiiiiin nähä tän cossin Desussa ja jos bongaan niin on pakko ottaa kuva! (nyt harmittaa vähän etten itse cossaa Basaraa Desussa..)

    Ja muuten pakko mainostaa vähän, hihi. Siis tiedäks sä että on 2013 vuodelle tulossa iso Sengoku basara cossiryhmä? Coni ei ole vielä varma mutta luultavasti joku iso coni. Itse olen siis ryhmään tulossa Datena ja yks hahmo mikä ryhmästä puuttuu on Yukimura (meillä on Shingen!!!) ... joten ainaki minun mielestä olis tosimakeeta jos hyppäisit mukaan! Tässä linkki jos kiinostaa: http://porukkakasaanryhma.webs.com/sengokubasara.htm

    Sori tosta mutta ku olet Yukimuraa tekemässä ja itse teen Daten niin vaan tuli mieleen... hienoja taistelukuvia vois ottaa.. xD joo olen hilijaa trololo~ 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 8DD hehe

      Joo olen kyl tietonen tosta ryhmästä. Sinällään sääli ku sen on ensvuonna, sillä täl hetkel on tosi todennäköstä etten ehi Yukimuraa sillon uusiokäyttää. Mut voin pitää korvan takana, kun joku pien kuvaushetki ois aika hienoo, mihinkään suoranaiseen sitoutumiseen/hillumiseen kun en muutenkaan kykenis 8DD on jo tuo oma Dateni mitä ei voi feidata, omii minut.

      Poista
  2. Aaaaaaaaaaaa! Tuo näyttää niin hyvältä! En ole sarjaa katsonut kuin yksi tai kaksi jaksoa, mutta tuo hahmo on vaan hunajainen. Sitten sinä vielä menet ja teet tuon niin hyvin <3____<3

    VastaaPoista