keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Frostbite 2/2

Nyan oloni on jo paljon parempi muutaman ihanan pienen kommentin ja faven ansiosta ;A; Mutta enpäs siitä enää puhu vaan sen sijaan avaudun Frostin sunnuntaista.

Tällä kertaa oli harvinaisen vaikea päästä ylös hotellin äärimmäisen mukavan pehmeästä sängystä. En varmaan koskaan nuku erityisen hyvin coneissa ja nytkin heräsin 3 jälkeen aamulla aina tunnin välein katsomaan kelloa, että joko pitää nousta. Joka kerta kun ei ole osannut nousta tarpeeksi ajoissa ja aina coneissa juuri Sunnuntai aamuna tulee joku ohjelma mitä pitää päästä näkemään. Mistä melkein aina ollaan myöhässä. Mutta tällä kertaa sitä jopa ehti suht kivuttomasti conipaikalle. Suht.

Hahmo: Gekikami
Sarja: Ôkami
Kuvauspvm: 17.2.2013 (Desucon Frostibite)
Kuvaaja: Maria Vidbäck



Jo heti kun alotin pistämään Gekigamia päälle tiesin, että tulen vihaamaan sitä enkä ihan vähää. Koko aamu kului vittuillessa ja olotilassa "onko pakko jos ei halua". Noi kellertävät piilarit on varmasti kirotut, kun ne vittuilee silmissä vähän väliä ja pitää yrittää hillitä ettei silmät vety niin pahasti että ihan oikeasti rupee "itkemään". Mutta moni muukin asia vitutti ihan liikaa. Jotenkin arvasin, että Geki on taas näitä mitkä hajoaa käsiin pitkin conipäivää enkä ollut taaskaan väärässä. Heti ensimmäisenä kun päästiin paikalle annoin romppeeni Biffelle narikkaan vietäväksi ja itse kiiruhdin pukkariin korjailemaan jo hotellissa rikkimennyttä cossiani.

Tästä kuvasta tykkään ;u;

Yhdestä nilkka armoristani siis irtosi se tarranauha. En tiedä olenko kirottu vai mitä, mutta aina kun käytän kuumaliimaa käy näin. Osat vaan ei pidä. Liimasin sen siis uudestaan ja kiinnitin itseeni aimo kasan hakaneuloja, koska hakamani ei suostunut pysymään ollenkaan ylhäällä ja sukkanikin valui joka pirun sekunti, niin että kävely oli sanonko mistä. Eli suomeksi, vitutti ja paljon. En myöskään tuntenut oloani niin kotoisaksi Gekissä ja tuntui, että kaikki näyttää niin kamalalta kokonaisuutena. Jos olisin voinut vaan seisoa aloillaan ja liikkua teleporttaamalla, niin ehkä sitten olis ollu eri asia.



Mutta joo, heti kun pukkarista selvisin mentiin Magi luennolle, mistä kas kummaa, oltiin 5min myöhässä. No ei se mitään, se oli oikein valaiseva luento ja tykkään ihan hirveästi kuulla taustafaktoja sarjoista. Luennon jälkeen vaan seisoskeltiin Metsähallissa ja odotettiin photoshootin alkua. Yhä oli se olo, ettei yhtään huvita ja se oikeastaan näkyy mun kuvissakin, tosin vähän väärällä tavalla. En tiedä miksi, mutten YHTÄÄN osannut olla vakavana vaikka kuinka yritin. Suu meni väkisin hymylle. Olen varmaan cossannut jo niin paljon iloisempia ja hymyileviä hahmoja, etten osaa yrmyillä kameralle enää muutenkuin väkipakolla tosin nyt en edes niin.


Siirryttyämme ulkoa sisälle kuvaamaan onnistuin rikkomaan taas armoreitani, yllätys yllätys kuumaliima taas petti. Tehtiin pikainen hätäratkaisu ja teipattiin mokoma shootin ajaksi kiinni ja sen jälkeen takas pukkariin liimaamaan. Shootin jälkeen mentiin kattomaan Pokemon vs Digimon luentoa, mikä oli ehdottomasti yksi parhaimpia luentoja missä olen ikinä ollut, nauroin meinaan itteni niin kipeäksi. Lisää tämmöisiä kiitos.


Sitten loppupäivä olikin taas seisoskelua ja päättäjäisten odottamista. Päättäjäisissä tosiaan piti nousta lavalle, koska osallistuin tuohon Frostin piirrustuskisaan ja voitin kunniamaininnan. Asdfghjk se oli kamalaa seisoa siellä yksin ja olla ihan pitääkö mun seisoa tässä uliuu :DD.

Gekigami on kategoriaan homehtuu kaappiin, koska en vaan nauttinut siitä ollenkaan. Mutta nyt voin "hyvillä mielin" aloittaa seuraavia projekteja, mitä onkin näin ihanasti yllättäen 5kpl vajaan 4kk sisään.....ahahaha....haa..wish me luck.

Hurhur tässä vielä se kisatyö :>

5 kommenttia:

  1. Harmi kuulla että cossi vittuili ja hajosi ja kaikkee mutta kuvat ovat kyllä hienoja!

    Ja ohmaigerd toi piirustus, aivan upea! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo sinun Gekikami-cossi! Tuo on kyllä inhottavinta, kun cossi hajoilee kesken conin :/ Freya -cossini kanssa minulla oli sama ongelma... Joka conissa jotain hajosi 8D Eipä ole tullut paljon nyt käytettyä sitä, kun pitäisi korjailla :--D Ja tuo kuva! *__* niin kaunis! Onneksi olkoon kunniamaininnasta, vaikka minusta työsi olisi ehdottomasti kuulunut kärkikolmikkoon :) Ihastelin sitä siellä seinällä, tyylisi on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun hups, eihän siinä ollut kuin yksi voittaja ja kunniamaininnat... No kuitenkin työsi oli ehdoton lempparini! :)

      Poista