maanantai 13. toukokuuta 2013

Spämspäm

Spmsp. Alkuun todettakoon, että olen kyllä niin hyvä valehtelemaan itselleni. Sanon vaan. Joo, siis..en todellakaan ollut valmis perjantaina, en todellakaan....lähinnä kamppailin tavanomaisesti väsyitkua vastaan. Noh...mennyt on mennyttä.


Muttah, en ihan epätoivoiseksi mennyt, sain tänään Ammyn jopa valmiiksi! Ja nyt kun katson sitä niin...en totea muutakun että perkele. En tiiä mikä ihme muhun on menny ku en osaa enää ommella siististi (olenko joskus sitte osannu......). Suustani pääsee tahattomasti sarkastinen naurahdus, kun muistelen miettineeni sillon alkupäässä, että tästä voisi tulla kisa-asu jonnekin joskus. Hah ei tasan tule..like, nope. En vaan ymmärrä.

Hei, mutta mikä parasta, pääsen silti maistelemaan kisafiiliksiä, hirveän hyperinä kannustajana tosin. Biffe päätti osallistua Mimin gijinka cossikisaan ja pääsen riehumaan ylpeydestä ja innosta hahah. Mokoma ehti kisalavalle ennen minua 8D En varmaan edes ehdi miettiä omaa asuani ku virnuilen sekopäisenä koko päivän.


Mutta itse siihen pääpointtiin, eli viimeiseen kuvaspämmiin. Nisaa mun pitää vielä huomenna tehdä ja yllä on kuva peruukin modaamisesta...mikä oli..tai..on yhä, yksi tuskaisampia asioita mitä olen koskaan tehnyt. Jos koskaan vaan mitenkään voin välttää peruukkien modaamista niin en epäröi tarttua siihen sekuntiakaan. Kuvassa näkyvä on toisen yrittämät lopputulos, ekalla tein ensin ponnarin mitä yritin venskata ja vittuuntuneena harjasin sen takasin auki ja yritin uudestaan. Tällä kertaa vaan nostin kuidut ylös ja eteen ja lopputulos on paaljon parempi.
Kuvien jälkeen olen modannut vielä aika paljonkin ja yhä sitä pitää säätää. Kuolen ihan hirveään stressiin koska pelkään niin maan kerpeleesti, ettei peruukki kestä edes conipaikalle. Siisteydestäkin voidaan taas olla montaa mieltä ja verkkoa paikoin näkyy..mutta silti olen ihan pirun ylpeä, ettei peruukissa ole myöhemmi lisättyä ponnarikönttiä lukuunottamatta yhtään lisäkuitua, ja kyseessä on ohut peruukki. En enää edes välitä sen siisteydestä....mikä on jo aika tuttu virsi.


Ammyn mekkoon tosiaan tein taakse tuon lisäpalan ja oikeastaan ihan hyvä että niin tein. Biffen sanojen mukaan, se paketoi kokonaisuuden nätisti kasaan. Mutta en kyllä ihan heti valitse Lonetaa tämän tyylisen mekon kankaaksi, ei yhtään sovi noin paksu ja jäykkä kangas tähän tarkoitukseen.


Uskalsin viimein taas muovata super sculpeystä loput tarvittavat osaset ja tässä näkyy ammyn kaulakorun palat.. Joku ahkera olisi varmasti tehny kokonaisen korun, mutta tein vaan reffissä näkyvät kolme. Taakse liimasin hakaneulat että saan ne kiinni itse mekkoon.




Miekkakin valmistui ja se on varmaan ainoa osa mistä oikeasti olen ylpeä. Itse terähän voisi olla sileämpi ja muuta. Lopputulos on vähän raskaampi mitä odotin, mutta kyllä noiden liimausten pitäisi kestää. Pidän noista massapilvistä oikein kovasti ja ainakin on pikkasen parempi Tsumugari kuin se hirvitys mitä Chibiterasulle tein haha.


Nisan pikkulaukun tein aika perseetolalle meiningillä, mutta ihan hurmaava pikku laukku siitä tuli. Sisään ängin jos minkälaista täytettä että se pitäisi muotonsa.


Loppuun vielä kuva Ammyn loppuun viimeistellystä peruukista. Kuvio on ohutta huopaa minkä vaan lakkasin peruukkiin kiinni (huomasin että hiuslakka toimii ihan hyvänä liimana ja laiskana käytin sitten sitä hah). Korvat on ebayn ihmemaailmasta hankitut, aluksi olin tekemässä niitä ihan itse, mutta sitten Biffen mokoma linkitti nämä aivan pirun hurmaavat korvat minulle ja äyh oli pakko ostaa ;;v;; Niissä on tommoset valkoset rusetit ja kulkuset mitä en raaski ottaa pois, eipä ne mitään haittaakaan. Olen kyllä erittäin tyytyväinen myös tähän peruukkiin. Itse arvostan ihan suunnattomasti mahdollisimman vähän modatun näköisiä peruukkeja ja onnekseni tämä ei mitään kummosempaa vaadi owo.

Muttamutta. 4 päivää Mimiconiin. Huomenna siis Nisa pitäis saada valmiiksi ja sitten onkin pari päivää töitä, mistä suoraan perjantaina lähtö junalla kohti Mikkeliä. Eli tuskin enää mitään tänne ilmestyy ennen conia, itken lisää sitten sieltä tultua. Olen muuten menettänyt Mimin takia ihan täysin ajantajuni Desun suhteen, luojankiitos mulla on 3 viikkoa kesälomaa loppuen juuri Desuconiin, ettei ainakaan ajasta pitäs olla puute....

Taas pääsee coniiin ~


2 kommenttia:

  1. Ohmaiglerb toi hyppivä papukaija giffi.. mä just kuolin. <3

    Mutta siis, Tsumugari on ihan hirveen hieno!! Ja ainaki mun mielestä koko Amaterasu cossi näyttää siistiltä näissä kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Kiitoskiitos, joo onneks kuvissa sentää näyttää siistiltä, mutta lähitarkastelu paljastaa yhtä sun toista. Kun ei oo kisa-asu kyseessä niin se riittää :D

      Poista