tiistai 11. kesäkuuta 2013

Voi sun saatanan desuviikko.. vol 1

*Insert Suunnaton määrä stressiä, ahistelua, vinkunaa ja valitusta tähän*

Uliuuuu kuolen taas vaihteeksi ihan hirveään stressiin ja ihan kuntokin alkaa rapistua paineen alla, väsyttää aivan sanonko kuinka paljon ja olo on muutenkin sangen kuollut. Enää 2 päivää tekoaikaa ja aika paljon vielä tekemättä, vihaan tätä tunnetta kun ei yksinkertasesti tiedä paljon asiat tarvii aikaa valmistuakseen ja sitä vaan yrittää hampaat irvessä tehdä mahdollisimman paljon yhdessä päivässä saamatta kuitenkaan valmiiksi kaikkea mitä haluaisi.

Mulla on ihmeellisen paljon kuvia ja juttua spämmättävänä, niin paljon että taidan suosiolla tehdä ne ainakin kahdessa erässä. Tai kolmessa. Ettei tule taas kilometripostauksia siitä kun vali vali valitan.


Suunnitelmapostauksen aikaan en ollut vielä saanut Puran gijinkaa suunniteltua, joten tuossa vähän kuvaa siitä. Jotain muutoksia tein tekovaiheessa ja materiaaleja valitessa, mutta onneksi omasuunnittelemat gijinkat juuri siitä syystä on mukavan rentoja kun ei tarvi olla niin tarkka. Isoin muutos on varmaan peruukissa. Totesin tuon oranssin liian..epäsopivaksi kokonaisuuden kannalta ja viimeviikolla tilasin vaaleanruskean tilalle.....ja se lähti vasta perjantaina tulemaan. Jouduin pulittamaan tuplahinnan koska piti turvautua Express deliveryyn, mutta silti on todella isosta tuurista kiinni saanko peruukkini ajoissa. Jos en, niin kaivan jonkun vanhan mustan peruukin korvaamaan.

Puraa ommellessa tuli ekaa kertaa se tunne, että mitä helvettiä sitä oikein tekee. Tuli jotenkin naurettava olo, viimestään siinä vaiheessa kun sitä tehdessäni minua pommitettiin kysymyksillä tasoa "tuleeko siitä joku tiikeriasu :D". .....joo. Vähän semmonen vappuasu meininki mutta vähän rankemmilla modauksilla sain siitä aikaseksi sen näkösen, että ehkä kehtaan siinä perjantain muutamat tunnit hillua.


Muuten olen ihan ...sujut kaiken kanssa, mutta värit jotenkin on...erh. En pitänyt edes ostovaiheessa tuosta tiikerinraitakankaasta, mutta kumma kyllä en löytänyt yhtään_mistään mitään vastaavaa, niin jouduin tohon tyytymään..koska olin liian laiska etten mitään raitoja ite ruvennu maalaamaan. Ja sitte tuo oranssi on kovin, öh, pastellinen. Ällö suorastaan hahah. Ihan mukava ja pehmeä tuo on päällä kyllä, ei siinä mitään.


Häntä luonnollisesti ei ole omatekemä kankaan puuttuessa. Löysin etsystä yhdeltä myyjältä aivan hurmaavan paksun tiikerinhännän ja se oli ehdottomasti pakko saada, korvat kanssa. Tungin rautalankaa sisään että saan sille vähän eloa.

Puran teki suht helposti ja nopeasti, sitä peruukkia saa vaan vielä stressata ja hännän modaan helpommaksi pitää. Puralle olisin halunnu saada jonkin cartin, koska CTR, koska ebin hahah. Mutta ei löydetty mitään halpaa ja järkevää niin joutuu tyytyy olemaan ilman.

2 kommenttia: