maanantai 14. lokakuuta 2013

Jotain yleismarinaa kisaamisesta

Tämä taitaakin olla eka kerta, kun päätän kirjoittaa tänne jotain, minkä voi laskea mielipidepostaukseksi. Tämä kyseinen juttu on jo vuosikausia muhinut päässäni, mutta vasta nyt se on pistänyt yhä enemmän silmääni minkä takia tätä juttua kirjoitankin. En tiedä, minkä kuvan tekstini tulee antamaan, mutta ajatelkaa sitä enemmän yleisenä ihmettelynä kuin minkäänlaisena hyökkäyksenä ketään kohtaan, jos se semmoisen kuvan saattaisi antaa. Pitemmittä puheitta itse asiaan.

Olen pitkään miettinyt cosplay kisojen kategorioita hyvinkin ihmettelevään sävyyn. Ja jos olen sattunut jonkun kanssa asiasta keskustelemaan, niin samaa reaktiota voi heistäkin huomata. Kyse on siis yleisestä Aloittelijat ja Kokeneet kategorioinnista. Niiden ero yleensä lasketaan sillä, onko sijouttunut aikaisemmissa kisoissa, montako asua on tehnyt ja onko opiskelutaustaa. Jaottelun syy on varmasti selvä, se on reilumpaa kisaajia kohtaan kun he kisaavat sellaisia vastaan, ketkä on suurinpiirtein samalla tasolla ja näin ollen samalla viivalla. Mutta sitten kun ajatellaan tarkemmin Kokeneiden sarjaa, niin millä perusteella se sitten on yhtälailla reilua, että samalle viivalle pistetään joku kuka on ehkä tehnyt tarvittavan määrän asuja päästäkseen Kokeneisiin, semmoisen kanssa, kuka on parhaimmillaan tehnyt asuja 10 kertaa pidempään, 10 kertaa enemmän ja on vieläpä esimerkiksi korkeimmilaan WCS tason taituri. Eikö ero 0-5 asua tehneen aloittelijan ja ehkä 5-15 asua tehneen, ehkä pari kertaa sijoittuneen kokeneen välillä ole pienempi, kuin samaisen kokeneen ja 30+ /usein sijoittuneen/voittaneen kisaajan?

Olen usein, ihan katsojana ja nyt kisaajana kyseenalaistanut sitä, miksi Kokeneiden kriteerit on niin paljon laajemmat kuin Aloittelijoiden, tehden samalle viivalle kisaajien saamisen lähes mahdottomaksi. Luonnollisestihan se ihan oikeasti kokenut ihminen nousee melkein automaattisesti sinne yläkastiin, verrattaessa semmoiseen kuka vasta kokeilee siipiään kisamaailmassa, asumäärän tai koulutuksen tms. takia kuitenkin pistäessä tämän Kokeneisiin, vaikka suhteessa ääripäiden ero on todella mittava.

En tiedä miten ihmiset kokisivat asian, mutta se, että Kokeneet jaettaisiin keskitasoon ja oikeaan pro sarjaan, tekisi koko meiningistä mielestäni paljon reilumman. Rajoittelukriteerinä esim tietty määrä sijoutuksia ja juuri se joku n. 20+ asua plakissa tms. Ylimääräinen sarja siis. Tämä tietenkin järjestelyjen kannalta sun muussa tottakai näkyy lisätyönä ja säätönä, mutta miksi sitten ylipäätään nähdään se vaiva erottaa aloittelijat ja kokeneet jos kuitenkin kokeneissa keskenäinen ero on suurempi kuin näiden kahden sarjan välillä.

Olenko ainoa kuka tätä on ihmetellyt? Vaikka muutoksia tässä suhteessa ei koskaan tehtäisi, ei se vaikuttaisi omaan kisaamiseeni mitenkään, mutta se ei koskaan estä miettimästä sitä, että miksi näin. Tiedän ihmisiä ketkä eivät aloita kisaamista vaikka haluaisivat/saavat ihan hirveät stressipaineet sen takia, koska menevät automaattisesti niiden suurien konkareiden joukkoon vertailtavaksi. Vaikka ei olisi niin kilpahenkinen ja menisi sinne lavalle vaan sen fiiliksen takia. Itse nimenomaan menen pääasiassa fiiliksen ja kokemuksen takia, mutta tottakai olen sen verran kisahenkinen, että haluan sijoittua. Mutta se kun huomaa tai tietää siellä olevan joku, kellä on moninkertainen kokemus itseen verrattaessa, samalle viivalle pistettynä, ei sitä voi olla ajattelematta että ei ole enää mitään mahdollisuutta niin miksi edes yrittää. Kokeneissa vaan ne ihan oikeasti kokeneet pärjäävät, niin miksi sitten pistää pääsykriteerit niin alhaiseksi.

En ole kuullut tästä asiasta puhuttavan oikeastaan missään, olisi kiva tietää mitä niin kisaajat, kuin muutkin ovat asiasta mieltä. Oma mielenterveyteni vaati puheripuloida tämä ulos :D  Asia vaan on häirinnyt pientä päätäni jo kauankin.

17 kommenttia:

  1. Olen miettinyt asiaa itsekin, kiva kun tästä joku kirjoitti! Olen itse tehnyt haparoiden ja suurelta osin kaverin avustuksella viisi cossia, joista viides on ensimmäinen, jonka olen tehnyt täysin itse kaavoista vihoviimeiseen tikkiin asti. Kokeneiden ja aloittelijoiden sarjan välillä taitaa olla erona juuri tuo "on tehnyt 5 cossipukua". Jos mielin siis tulevaisuudessa kilpailemaan, niin joudun heti Suomen huippujen rinnalle arvosteltavaksi, vaikkei minulla ole ompelukokemusta noita viittä cossipukua lukuunottamatta ollenkaan (ei edes koulusta, koska tykkäsin puutöistä enemmän). u__u"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Traconissa tais olla rajana jopa niinkin vähän kuin 3. Jotenkin jännää että olet heti kokenut/pro kun olet saanut vain muutaman hassun asun parhaimmassa tapauksessa täysin itse tehtyä ja selvästi vertailukelpoinen semmoisen kanssa kuka on touhua aktiivisesti harrastanut vuosikausia ja kerännyt kunnon mad skillzit. :D Nykyään kun on taso jo niin hurjasti noussut, että tälle lisäjaottelulle on mielestäni tarve, siinä missä ennen ei ehkä ollu. Kisaajien määrä kasvaa ja kokeneet ovat kehittyneet niin pitkälle, että uusilla kasvoilla on suhteessa hyvin vähän mahdollisuuksia pärjätä. Tämä ei tietenkään oo niin räikeetä kisoissa, missä on myös esitys, vaan eniten lavajuoksu tyylisissä puhtaasti asuun keskittyvissä kisoissa.

      Poista
  2. Ihan kannatettavaa pohdintaa. Onhan kolme porrasta ollut käytössä Amerikan puolella esimerkiksi jo vaikka kuinka kauan, kyllä se varmaan olisi toteutettavissa täälläkin.

    Itse kyllä lasken pääni sisällä vain kolme pukua tehneen henkilön vielä aika selvästi aloittelijaksi. On aika rankka raja siirtyä vain muutaman hassun puvun jälkeen sarjaan, jossa kisaavat myös WCS- ja ECC-edustajat. En tiedä huvittaisiko sellainen itseänikään siinä hypoteettisessa tilanteessa, että alkaisin kisata. Luultavasti "keskiluokan" lisääminen nostaisi aika monen kisaintoa, ehkä jopa omaani (vaikka joutuisinkin silti sinne kokeneisiin kuitenkin 30+ cossipuvulla :F).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois ihan kiva jos tämmöstä menettelyä edes kokeiltaisiin ja testattaisiin millä tavoin se vaikuttaisi asioihin käytännössä. Ja jos se jaottelu menis enemmän niin, että se pro sarja on kriteereiltään paljon tiukempi kuin aloittelija ja se nykyinen kokeneiden sarja, esim siinä missä nyt kokeneiden pitää täyttää yksi kolmesta niin pro tasolla pitää olla kaksi kolmesta, eli useita pukuja ja vähintään yksi sijoittuminen tms. En tiedä millä innolla sitten ne ketkä laskeutuisi proiksi ilmottautuisi. Vähän semmosta miten ne rajaukset sit tekisi niin, että kaikki ois tyytyväisiä, mutta kyllähän se varmasti ois ihan kokeiltavan arvoista? Heittoja vaan, mut nykyisillä säädöksillä kyllä ois varaa kehittyä uusien tarpeiden mukaisesti. Näin ainakin itse sen koen.

      Poista
  3. Minähän en yleensä edes kommentoi blogeihin, mutta en vain voinut sivuuttaa aihetta. Lasken itseni keskitason pukuilijaksi, jolla olisi vielä opittavaa vähän kaikesta. Sitten sain päähäni, että ensi vuodelle olisi tulossa se yksi haastavampi asu ja voisin kokeilla sillä kisaamista. Mutta nimenomaan raja kokeneiden ja aloittelijoiden välillä ilmaantui esteeksi. Koska kuten mainittu, miten ihmeessä sen pari kertaa WCS karsinnoissa sijoittuneen, kuusi vuotta cossanneen voi laittaa samalle tasolle ihmisen kanssa, joka on vääntänyt viisi, ehkä jopa kolme, housut+huppari tyylistä asua?

    Itsekin tuli aikanaan mietittyä, että olisiko tälle olemassa joku järkevä ratkaisu (siis sen lisäksi, että osallistuu vain pienten tapahtumien kisoihin joilla ei vastaavaa jakoa ole). Kokonaan uuden tason lisääminen ei välttämättä olisi edes mahdollista, kun otetaan huomioon se aika, jonka esimerkiksi Tracon on jo kisoille varannut (koska tämä todennäköisesti lisäisi kisaajien määrää).
    Jos kuvitellaan kisa, jossa rajat ovat kolme mainittua - ammatillinen kokemus, viisi pukua ja aiempi sijoittuminen - toimisiko coneissa paremmin, jos toimittaisiin esimerkiksi ''jos kaksi kriteereistä täyttyy''-tyylillä? Näin ollen cossaaja, jolla ei ole sijoittumista tai ammatillista osaamista pääsisi vielä aloittelijoiden sarjaan, vaikka olisikin useamman puvun tehnyt. Ammatillistakin kokemusta omaava voisi kokeilla ensin aloittelijoiden sarjassa - koska jos sijoitus tulisi, niin seuraavalla kerralla joutuisi kokeneisiin. Ja aiemmin pienemmässä conissa sijoittunut voisi kokeilla suuremman aloittelijoita. Koska henkilökohtaisesti en usko, että se wcs-edustaja lähtisi vitsillä Traconin pukukilpailun aloittelijoiden sarjaan.

    Tulipa sitten itselläkin kunnon sepustus aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajallisesti muutos tuskin Traconia lukuunottamatta varsinkaan pienemmissä coneissa tuskin olisi niin massiivinen, mutta jos ajatellaan ihan Traconia, niin siellähän on jo nyt ongelmia kisaajamäärien ja ajan kanssa. Aika nyt on se hankalin säätö, mutta mitä tulee kisaajien määrään niin jos nyt ne määrät mitä kokeneisiin otetaan voisi suurinpiirtein puolittaa, joten isompaa määrää ei tälläin syntyisi. Se että on kategoriaa kohden vähemmän porukkaa ei luulisi olevan mitenkään iso juttu. Kisat on yks niistä monista asioista nykyajan coniskenessä, mille on enemmän kysyntää mitä voi tarjota. Se että tehtäisiin reilumpi portaikko ei välttis tarvi tarkottaa sitä, että otetaan enempi väkeä mukaan.
      Vaikka olisi tehnyt 5+ asua ja sijoittunut kerran, en silti mieltäisi sitä ihmistä samalla tavalla kokeneeksi mitä kyseisen sarjan toinen ääripää on. Sitten se voisi toimia jos alaraja määrässä on joku 10 ja sijouttumisia olisi useampi. Ja se että on tehnyt paljon pukuja, mutta ei ammattikokemusta tai sijoutusta, on melkeimpä yhtä epäreilua sitten niiden ihan alottelijoiden kannalta, koska tottakai paljon pukuja tehneellä on enempi sitä kokemusta kuin sillä kuka vasta aloittelee. Niin sikäli se keskiporras olis kaikkien kohdalla se mielestäni reiluin veto.

      Poista
  4. Komppaan Kaeru'a!

    Itselläni täyttyvät kaikki kokeneen kisaajan kriteerit, mutta en silti itse pidä itseäni kovin kokeneena. Syy, miksi en isoihin kisoihin ole vielä tohtinut, onkin juuri se, että tiedän siellä olevan myös sen eliitin edustajia. (Siis ihan oikean eliitin, ei mitään elitistit-on-kakkapäitä-jauhantaa tähän).

    Cosplay ei ole sama asia kuin pukuompelu, koska se sisältää paljon muutakin. Vaikka siis kokemusta ompelusta on yllin kyllin ovat propit ja asusteet silti tuntemattomampi osa-alue. Ja sen peruusteella, mitä itse olen havainnut, niistähän niitä pisteitä yleensä myös ropisee

    Toiset ovat myös kerenneet kartuttaa omaa tietotaitoaan vuosien varrella tehdessään 5 sirkustelttapukua 5 vuodessa. Toiset taas innostuksissaan väsäävät 5 housut-paita-pukua vuodessa heti harrastuksen aloitettuaan. Onko sekään kovin reilua, että nämä kaksi pannaan vastakkain?

    Jollakin tavalla pitäisi hieman päivittää noita kriteereitä, koska siinä missä 5 vuotta sitten keskiverto pukuilija oli tehnyt ehkä 10 puku, nykyään keskiverto on luultavasti tehnyt lähemmäs 20 pukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nimenomaan tämä nykytarpeisiin päivittäminen ois ihan tarpeen. Ei pelkästään nostamalla sen alimman tasoa, vaan tekemällä niitä pitemmälle kehittyneiden kriteerejä kovemmiksi. Vaikka alottelijoiden ja kokeneiden rajaa nostetaan, se ei poista sitä että ne silti joutuu kisaamaan niiden yhä vaan paremmiksi kehittyvien oikeiden proiden kanssa. Menen itte suoraan kokeneisiin koska oon tehny n. 30 asua, mutta en todellakaan miellä itseäni kokeneeksi varsinkaan, kun en ole kisannut kun vasta yhdet kisat. Ja taidothan ei ole suoraan verrattavissa määrään. Itse esimerkiksi kun kehityn suhteessa cossien määrään kovin hitaasti, siinä missä joku muu voi olla jo paljon taidokkaampi samalla cossimäärällä.

      Poista
  5. Itse lasken itseni myös keskitason pukuilijaksi, koska en enää aloittelija kategoriaan pääse edes valehtelemalla, mutta kokenut en ole. Silti minusta tässä pätee sama raaka laki kuin urheilukisoissa: saavuttaaksesi jotakin, sinun tulrr voittaa paras. Ja kokeneet sarjassa tämä nyt tarkoittaa sitä, että sinun tulee voittaa se 10-vuotta pidempään harrastanut, WCS kisoissa käynyt ja ammatikseen ompeleva puvuntekijä. Samahan se on olympialaisissakin. Se toinen sprintteri on saattanut voittaa jo aiemmin, kun itse olet ekaa kertaa kisaamassa. Kaikilla on mahdollisuus, mutta sen eteen pitää tehdä töitä!

    Ymmärrän kyllä ajatusmaailmasi, koska ajattelin juuri samalla lailla nuorempana. Sitten aloin keskustella asiasta vanhempien ihmisten kanssa, jotka ovat kisanneet pidempään erinäisissä urheilulajeissa ja valmentaneet tulevaa nuorisoa. Käsitys alkoi pikkuhiljaa muuttumaan ja nyt en ymmärrä, miksi tämä on joskus ollut itselle niin iso asia. Maailma ei ole reilu, eikä se koskaan tule menemään niin.

    Cosplay ei koskaan tule olemaan yhtä yksiselitteinen kuin urheilukisat, jossa ykklönen on selvästi se, joka juoksi ensin maaliin tai heitti pallon pisimmälle. Cosplayssa kaikki ovat samalla linjalla, ikää, taustaa, ulkonäköä ja sukupuolta katsomatta.

    Ja tähän vielä pakko sanoa, koska itse toivon todella joskus olevani taitava cossaaja ja pääseväni WCS kisaamaan, niin minua harmittaisi aivan TODELLA pahasti, jos nyt voittaisin suuret kisat X ja vastassa ei ole ollut yhtäkään näistä suomen cosoplayaajista, joita pidän taitavana. Mikä voitto se silloin on, jos et ole pärjännyt parhaita vastaan?

    Anteeksi romaanipituinen kirjoitukseni ja tarkoitus ei ole mistään hinnasta lytätä kenenkään mielipidettä tai provosoida! Juttelen mielelläni aiheesta ja minulle saa heitelle viestiä jos kiinnostaa jutella :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta eihän sinne olympialaisiin mene kukaan kuka on vasta aloittanut kisaamisen? Siellä nimen omaa prot kisaa toisiaan vastaan. Ei joku kuka on juuri aloittanut omaa kisauraa suoraan lennä Olympia tasolle, vaan koska ei ole aloittelija. Kisa on tottakai aina kisa. Eli jos haluaa pärjätä kisoissa, pitää odottaa useita vuosia ja puunata taitojaan ennenkun voi kokeilla, jos haluaa pärjätä niissä kisoissa? Eli alottelijoista pitäs suoraan kehittyä proksi, muuten on turha haaveilla kisoissa pärjäämisestä ellet ole joku itse luonnonlahjakkuus. Ja jos nämä 10-vuotta pidempään harrastaneet jatkuvasti osallistuisivat, niin olet itse aina sen saman verran heitä jäljessä niin miten koskaan voisi heitä taidoissa ylittää? Cosplayta kun ei voi hirveästi suoraan suhteuttaa urheilusuoritukseen kun siinä on paljon painoa luovuudessa. Ja WCS on jo tasona sen verran korkea, että siellä juuri nimenomaan on jo ne ketkä luottavat taitoihinsa ja voi sanoa heidän olevan pro tasoa. Toi käy myös toistepäin, mitä voitto on, jos muista ei ole vastusta näin kärjistettynä? Haluaako joku pro tason cossaaja osallistua kisoihin kun melkein jo tietää sijouttuvansa koska tietää olevansa sen verran keskitasoa parempi, Näin offtopic lopetin itse piirtokisoihin osallistumisen, koska koin niissä haasteen olevan liian vähäinen, koska kehittyneimmille ei järkätä omaa selvästi kokeneiden sarjaa, jos näissä sarjoja on. Jos haluat kisata sitä parasta kermaa vastaan, niin miksei sitä voi tehdä erillisessä sarjassa/kisassa, niinkuin WCS jne. tekevät.

      Ihanaa että ihmiset keskustelee tästä asiasta, vahvat mielipiteet on aina tervetulleita :>

      Poista
    2. Mutta eihän sinne olympialaisiin mene kukaan kuka on vasta aloittanut kisaamisen?
      - Ei tottakai mene, mutta ensimmäinen kertahan se heilläkin on. Tässä ajoin ajaa sitä tarkoitusta, että heidätkin on heitetty samalla lailla kokeneempien kanssa kisaamaan, vaikka taustalla ei olekaan ehkä toisten kanssa useampia isoja kisoja. Moni kisaaja kuitenkin pääsee olympialaisiin aina uudestaan ja uudestaan, jolloin heillä on reilusti isompi etu puolellaan kuin heillä, jotka tulevat kisaan ensimmäistä kertaa.

      Eli jos haluaa pärjätä kisoissa, pitää odottaa useita vuosia ja puunata taitojaan ennenkun voi kokeilla, jos haluaa pärjätä niissä kisoissa?
      - Tämä oli minusta hieman sanojeni vääristelyä (; Ainahan voit lähteä jopa ensimmäisellä puvullasi kisaan, se taas voitatko, on aivan toinen asia. Toinen on luonnonlahjakkuus ja pärjää ekoilla puvuilla, kun taas toinen tekee useampia pukuaj useamman vuoden, mutta ei pärjää vaikka pääsisikin aloittelijoiden matkaan. Käsitöissä on se huono puoli, että osa porukasta kehittyy nopeampaa. Jos taas rajat sitten höltyvät tulee helposti valituksia, että aloittelijoiden joukossa on niin paljon kehittyneempiä ja kokeneempiä, että kisaaminen ei ole reilua.

      Ja jos nämä 10-vuotta pidempään harrastaneet jatkuvasti osallistuisivat, niin olet itse aina sen saman verran heitä jäljessä niin miten koskaan voisi heitä taidoissa ylittää?
      - Se, että toinen on harrastanut 10-vuotta pidempään ei kerro sitä, ettet sinä voisi häntä voittaa. Tähän nyt otan raa'asti esille esimerkin Ultimate Fighting Championshipsista, jossa voittamattomina pidettyjä kehäraakkeja tulee hakkaamaan juuri se ekaa kertaa UFC:hen päässyt, heitä nuorempi ja vähemmän aikaa alalla ollut jamppa. Kyse on heidän kohdallaan ihan täysin treenistä. Ja uskoisin, että moni ammattiompeliojakin joka on alalla monta vuotta ollut voi hyvin myöntää, että jotkut juuri koulusta valmistuneet keltanokat ovat heitä taitavampia. Työtähän se vaatii tottakai, mutta ei se mahdottomuus ole. Numeroita et koskaan saa kiinni, mutta taitovaatimukset on mahdollista kuroa umpeen.

      Mutta sitten se, haluaako joku pro tason cossaaja osallistua jos vastusta ei ole, taitaa olla heidän oma päätös. Tietysti etukäteenhän et voi tietää ketä vastassa on, ellei satu juuri kisaajien blogeihin eksymään missä he kertovat, että juuri minä olen tulossa ja tällä puvulla. Omalla kohdalla voin sanoa, ettei se nyt ehkä voitolta tuntuisi, jos tasoero olisi hyvin radikaali. Mutta olen taas sen verran kilpailuista kiinnostunut ihminen, etten todellakaan voisi jättää kisaamista sen takia, että yleinen mielipide sitä vaatii. "Koska olet liian hyvä."

      PS. Ehkä tämä aihe minulle on sisäänsä helppo, koska en ole selkeästi koskaan ollut "se paras." Olen aina ollut keskiverto kaikissa harrastuksissa, joissa olen kisannut. On opllut hävijöitä, palkintosisoja ja joskus niitä huumaavia ykkössijoja, mutta en joka kisasta ole kantanut kassikaupalla pokaaleja. Kisoissa tärkeintä on se kokemus ja kisailo, ei ne palkinnot. (tosin pystit ja ruusukkeet näyttää kivalta takanreunalla)

      Poista
    3. Yksittäisten urheilulajien vertaaminen niinkin laajamittaiseen konseptiin kuin cosplay on aika typerää. Sitäpaitsi lajienkin säännöt ja kisaluonteet vaihtelevat toistensa välillä todella paljon. Sielläkin on erikseen junnu- nuoriso- ja aikuiskisoja, juurikin sen takia, että tasoerot pysyisivät kohtuullisena. Joissain lajeissa aikuissarjatkin on jaettu lohkoihin kuten esim. painissa ja painonnostossa on painoluokat.

      Cosplay ei myöskään ole samalla tavalla fyysinen laji eikä se keskity yhteen ainoaan osa-alueeseen kuten esim. se juoksu, jota voi treenata tietyillä tavoilla. Joskus yhden puvun tekemiseen tarvitsee hallita puvustajan, hatuntekijän, muotoilijan, puusepän, meikkitaiteilijan, sähköasentajan, suutarin ja verhoilijan taidot. Kaikkea tuota ei voi oppia vain treenaamalla, vaan täytyy myös kehittää sitä tietotaitoa, luovuutta, kolmiulotteista hahmottamista ja muuta. Saati se, että on laitteet ja valmiudet tehdä kaikkea (tässäkin kohtaa harrastusvuosilla on merkitystä).

      Luonnonlahjakkuuksia ja heitä, jotka osaavat kaiken heti ensimmäisellä kerralla, löytyy joka lajissa aina, mutta ovat kuitenkin aika harvassa. Jos aloittelijoiden tai keskivertojen cosplay-kisaan kerran vuodessa eksyy joku tällainen, joka on muita selkeästi parempi, ei se ole mikään katastrofi. Niin käy joskus, mutta jos uudella tasoluokittelulla saataisiin muuten tasoterot paremmin kohdalleen, niin miksi ei?

      Poista
    4. Totta tuokin, ei periaatteessa mitään voi suoranaisesti verrata keskenään, mutta joka tapauksessa yritin. Ehkä tuossa olisi ollut parempi alkaa verrata teatteriharrastusta cosplayhin, kun edes näyttelemisen puolella olisi osunut paremmin yhteen.

      Ja olen kyllä samaa mieltä, että jos uudella tasoluokituksella saadaan tasoeroja selkeämmäksi niin mikäs siinä, mutta sitten taas, mikä tämä tasoerottelu olisi? Minulle on joskus opetettu (ja Dragonballista tämä opetus taisi minua opettaneelle henkilölle tulla) että maailmassa on olemassa aina sinua parempia ihmisiä. Eli aina on joku sinua parempi. Ja NCS, WCS ja ECS kisaajien ulosjättäminen - vaikkakin taitotaso sitten on korkeammalla kuin tavanharrastajalla - tuntuu hieman syrjinnältä. Tottakai heille voisi olla omat kisat, mutta ihan suoraan sanottuna kaikki harrastajat taitavat tietää, mikä pari kisaa enää aktiivisesti WCS jälkeen. Kisat tulisivat olemaan siis yksipuoliset.

      Tosin juttelinkin tästä erään ystäväni kanssa asiasta ja hän antoikin idean kisasta, jossa kisaajat saisivat paikan päällä päättää, mihin kategoriaan kuuluvat. Kaikki osallistuvat siis kisaan x, jossa on sarjat pro ja aloittelijat. Tuomaroinnissa sitten päätetään kisaajan kanssa yhdessä, kuuluuko kisaaja tuomarien ja kisaajien itsensä mielestä kumpaan kastiin. Kyllähän se tietty pro-harrastajaa voi hieman kirpaista, jos tuomarit ovat sitä mieltä, että puku menisi aloittelijoihin kädenjäljen perusteella. Mutta siinä vaiheessa varmaan sitten saisi ehkä potkua persuksille, että nyt täytyy tehdä asialle jotakin. Jos taas ensimmäistä kertaa kisaava cosplayaaja tekee cosplayasujen Mona Lisan, voi hänet taas kisaajan itse halutessa tyrkätä pro-sarjaan kisaamaan.

      Poista
    5. Toi, että itse saa valita sen mihin sarjaan tuntee itse kuuluvansa, tuli mullakin mieleen vähän tässä myöhemmin kun ajattelin. Mutta melkeimpä se pääpointti on, että miksei jotain tämmöisiä voisi kokeilla ja nähdä miten ne kantaa. Eihän mistään voi ennakkoon tietää ellei kokeile. Ja tottakai aina on joku parempi, eihän muuten kisoja järkättäisi. Eikä nimenomaan niitä proita nyt poiskaan saa jättää koska ei se nyt sen reilumpaa olisi. Vähäinenkin tiivistäminen saisi kisaamisen maistumaan monelle paljon paremmalta, ilman että tapahtuisi mitään kenkään syrjimistä. Se millä tasolla on/tuntee olevansa kun on vähän vaikea mitata luvuissa, kun se vaihtelee ihmisestä, niin senkin takia tommonen vähän avoimempi itsepäättövalta ois mun mielestä oikeesti ihan kokeiltava idea. En näe näiden ideoiden kokeilulla olevan mitään haittaa kenellekkään, jos on semmosia ihmisiä, ketkä oikeesti niitä haluavat yrittää toteuttaa. Mut kävi miten kävi, vaikka tämä jäisikin puhtaasti keskusteluksi niin ei se omaan kisaamiseeni vaikuta :D Miksi ei voisi yrittää kehittää jotain kun kerta löytyy jotain varaa siihen?

      Poista
  6. Mulla ei itsellä ole tullut tätä ennen oikein kunnolla mietittyä (tosi harvoin olen mennyt kisaan ja niissä tapauksissa vaan pieniin tapahtumiin) mutta kyllä tä pisti miettimään; jotaki modausta tähän syysteemiin vois kyllä olla iha hyvä juttu jos vaan mahdollista. Komppaan sun mietteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi skene elää jotain uudistumisen aikaa niin miksei modata kisojakin siinä samalla. :>

      Poista
  7. Skippaan vastauskommentit, koska haluan antaa perstuntuma fiiliksen tähän asiaan ennen kuin pohdin asiaa syvemmin muiden mielipiteiden kautta.

    Ensimmäinen vastustusargumentti on varmaan, että ei riitä osallistujia jos ruvetaan näin kategoroimaan. Ja tottahan se on - niitä pro cossaajia kun ei oikeasti ole kuin muutama kymmenen, 4+ cossaajia on varmaan toista sataa mutta täyden viiden tähden cossaajia ei hirveästi Suomessa ole.

    Jotenkin tuota luokittelua pitäisi mielestäni kuitenkin muuttaa. Ja oma ehdotukseni olisikin seuraava: Unohdetaan cossaajan kokemus. Tehdään 2-3 luokkaa, yksinkertaiset, monimutkaiset (ja jotain siitä väliltä?). Ilmoittautuessa kun lähetetään reffikuva, cossivastaava päättää mihin kategoriaan asu kuuluu ja ilmoittaa kisaajalle, että hei, cossaat sitten monimutkaisten luokassa. Mielestäni on harmillista, että cossikisaajia katsoessa ajattelee "ei pärjää, ei ole tarpeeksi monimutkainena asu"

    VastaaPoista