Cosplayn yksi parhaista puolista on se miten kukin voi sen "säännöt" itse määrittää. Tai näin ainakin sen pitäisi mennä. Monesti nettiä selatessa törmää paljon erilaisiin ihmisiin ketkä sanoo miltä cossien pitää näyttää, miltä kuvien pitää näyttää ja ehkä hölmöimpänä kerrotaan lähes faktana, että MIKSI jotakin hahmoa pitää cossata. Moni potee huonoa omaatuntoa, kun cossaa hahmoa mistä ei tiedä mitään, ei välttämättä edes sen lähdettä. Ja sitten on ihmisiä ketkä cossaavat hahmoja mitä rakastavat sydämmensä pohjasta ja tietävät näistä kaiken. Ja aina löytyy niitä, ketkä suorastaan soimaa toisia heidän valinnoistaan.
Miksi ei saisi tehdä cossia hahmosta, minkä ulkonäköön on rakastunut aivan mahdottomasti ja pitää sen visuaalisesta ilmeestä niin, että tahtoo sen toteuttaa ja tahtoo pukeutua hahmon vaatetukseen, ilman että edes välittää sen taustoista sen enempää. Eikä tarvi edes rakastua, jo se pieni motivaation pilke on usein tarpeeksi. Joku voi vaikka cossata hahmoa mitä vihaa, tai sarjaa mikä aiheuttaa puistatuksia mutta pitää jostain hahmosta tai toistepäin. Ja usein tästä kuulee, että miksi cossaat hahmoa mistä et tiedä mitään tai mistä et edes välitä. Itse haluan vähintään tietää mistä hahmo on peräisin, mutta se onkin oma näkemykseni. Se, miten itse harrastaa, on aina oma asia ja cosplayssa jos missä pitää muistaa, että kaikilla on omat motivaatiot ja syyt cossata mitäkin, eikä niitä tule sekottaa omaan.
Suunnitelmistani löytyy ihan molempia ääripäitä ja kaikkea siltä väliltä. Hahmoja, mitkä haluan toteuttaa vaan koska ne näyttää niin siistiltä ja hahmoja, minkä ulkonäöstä en välttämättä edes välitä, mutta välitän sarjasta tai hahmosta niin paljon ettei sillä ole mitään väliä.
Yhtenä esimerkkinä on tällä hetkellä pyörivän Shirobakon Midori Imai, mikä yhdessä jaksossa näyttäytyi verkkareissa ja laseissa ja hullaannuin tähän täysin. Asu itsessään ei herätä mitään kunnianhimoista vitsi haluan tehdä meininkiä, mutta visuaalinen ilme jotenkin kutkuttelee niin paljon, että haluaisin tästä jonkinlaista shoottausta päästä tekemään.
Toisena esimerkkinä on hahmodesign mikä puhuttelee ihan hulluna sen veikeällä visuaalisuudella, mutten tiedä hahmosta mitään muuta kun sen tiedostonimestä löytyvän nimen. Tottakai sitten jos kyseinen asu päätyisi ihan oikeasti tehtäväksi, niin sen taustoihin oikeasti tutustuu, muttei sillä ole merkitystä alussa, kun asuun ensikertaa törmäsi. Motivaatio on puhtaasti ulkoisissa syissä.
Usein itsekin jään jumittamaan ajatukseen, että vain tämmöisiä ja tämmöisiä hahmoja on okei cossata. Mutta oman ajatusmaailman avartaminen on aina hyvästä. Omia syitään on ihan fiksua lähteä tarkemmin pohtimaan ja miettimään, onko jotain mikä estää tekemästä jotain ja jos on, niin miksi. Itselläni on yksi asia mikä rajoittaa ja se on tietyt sarjat millä on se leima, minkä takia en siitä sarjasta pidä. On luonnollisesti ookoo jättää joku mistä ei pidä huomioimatta harrastuksessa mikä nyt usein mielletään fanittamisen muodoksi, mutta joskus voi heittää omat ennakkoluulonsa ikkunasta ja antaa näille mahdollisuus. Tätä olen itse hyödyntänyt paljon esim animen kattomisessa, heitän ennakkoluulot menemään ja katson sarjoja, mitä ennen oisin varmaan dissannutkin. Usein ne, mitä vastaan on eniten epäilyksiä, osottautuukin parhaaksi ikinä ja kappas, oma ajatusmaailma onkin laajentunut siinä samalla.
TL;DR, Avoimuus cosplayssa on paras asenne ja omia henkisiä ja fyysisiä rajoja voi ja kannattaa vähän väännellä jos vaikka löytääkin uuden lempijuttunsa. Annetaan muiden harrastaa miten haluavat ja keskitytään myös omassa tekemisessä siihen, mikä sen motivaation ja ilon tähän harrastukseen ylipäätään sysäävät liikkeelle.
Olen varmaan puhunut tästä ennekkin, mut ihan sama toistanpa sitten itseäni. Plus en tiennyt mitä tähän luukkuun kirjotan niin annoin vaan tekstin tulla itsestään :D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turhaa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. joulukuuta 2014
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Blogata vaiko eikö blogata, siinä vasta kysymys
Ihmisperse tässä terve. Blogin kirjottaminen on taas vähän jäänyt, vaikka paljon kaikkea Traconin jälkeen onki tullu mistä ois voinu kirjottaa. Esim Kisumin shootti, Sinonin photoshoot kuvat tuli ja Popcult day tapahtui, mistä nyt en enää viitti mitään erikseen tänne postata. Se selvin syy hiljaisuuteeni on se, etten tiedä miksi tänne mitään sisältöä pistän. Kirjottaminen ei mitenkään itsessään inspaa ja tuntuu etten enää saa blogista mitään irti minkä takia sen ylläpito kannattaa, twitter ja facebook aika hyvin tyydyttää jakamisen tarpeeni. En tiedä miksi pitäisi enää vaivautua? Onko blogillani aktiivinen lukijakunta kelle on merkitystä kirjotanko tänne vai ei? Miksi tämä blogi on olemassa?
Itse kyllä yhä nautin paljon muiden blogien lukemisesta, mutta jotenkin sitä on vaikee ylläpitää semmosta itte. Viime keväästä mun postaukset on ollu hyvin itteääntoistavia ja ylipäätään ote siitä miten kirjottaa on hukassa, en enää kirjottele mitään pitkiä tekstejä niinkuin ennen vaan ne on enemmän somen tukemaa lyhyitä ajankohtaisia mietteitä. Ja kuviakaan cossien teosta ei tuu silleen enää otettua, muuten kun kännykällä ja nekin postaan sitten twitteriin, eikä niitä oo tarpeeks/tarpeeks laadukkaita et tuntuu fiksulta tehä niistä erillistä kirjotusta tänne.
Vähän tässä itsekseni pohdiskelen paljonko koko blogi mulle merkkaa ja voinko enää saada siitä mitään irti että jaksan panostaa siihen. Jos blogi jatkaa toimintaansa, niin ehdottomasti yhä yritän etsiä sitä jotain uutta otetta, vaikka sitten pohtimalla miten saan tekstistäni semmosta että sitä ois miellyttävä lukea, saati sitten kirjottaa. Ja valehtelisin, jos lukijoiden aktiivisuudella ei oo mitään väliä, kun se on yksi kantava voima siinä jaksanko mitään kirjottaa vai en. Arvostan joka ikistä kommenttia mitä saan, vaikka niihin en vastaisikaan.
Jos jotain kertoisin niin kovin stressaavaa ja kiireistä tämä elämä on, taidekuja ja kisacossi vie paljon aikaa, rahaa ja voimia, ja siihen päälle työt ja vuodenaika niin tottakai niilläkin on oma osansa hiljaisuuteen. Tämmönen tekstipainotteinen pläjäys taas, jos kellään on halua avautua niin kertokaa ihmeessä, miksi tätä blogia luette ja onko mitään, mitä tässä blogissa haluatte nähdä/lukea. Jännästi lukijamäärä on roikkunut pitkään 99 eikä ole pyörähtänyt 100, niin ehkä voin sitä sitten jotenkin juhlistaa jos se ikinä tuosta nousee :D
Mutta niin. Nähdään, jos nähdään, jos ei, niin tiedätte mistä mut löydätte.

Ottakaa ylisöpö kissa täyttämään tekstiseinää

maanantai 15. syyskuuta 2014
Conikausi ohi, nyt on muutoksien aika!
Ennenku kirjotan mitään Traconista, haluan avautua tulevaisuudesta.
Tämä vuosi on ollu cosplayn osalta varmaan hirvein omalla kohdallani. Ihan sillä, että olen oikeesti tehny joka coniin uuden cossin, täten ollut ihan järkyttävän kiireinen ja stressaantunut ja tottakai asujenkin laatu on sen mukainen. En yksinkertasesti voi enää jatkaa näin tai en saa enää mitään hyvää irti tästä harrastuksesta, mikä on mulle ennemmin elämäntapa.
Joten olen päättänyt tehdä "säännöt" itelleni tästä eteenpäin. Säännöt siksi, että mun on pakko pitää itteni kurissa etten palaa vanhoihin tapoihini mikä selvästi aiheuttaa vaan kaikkea pahaa. Eli ensinnäkin, en enää tee mitään conikohtaisia cossisuunnitelmia. Teen asujani yksikerrallaan, huolella ja ajan kanssa. En yritä tehdä niitä tiettyyn coniin vaan teen ihan täysin omaan tahtiin, jos ehtii johonkin coniin niin kiva, mutten stressaa enää pari viikkoa ennen conia et hitto kun pitää ehtiä saamaan asu valmiiksi. Ei enää cossistressiä, se on tavoite. Enkä muutenkaan pakota itteäni työstämään asua jos ei ihan oikeesti huvita. Enkä vaan periaatteen takia tee jotain asua valmiiksi jos se vaatii liikaa. Suosiolla luovutan jos tiedän ettei siitä tule mitään. Ennenkaikkea laatu > määrä. Voin rueta tekemään seuraavaa asua vasta kun se edellinen on valmis.
Tällä tavoittelen rentoutta ja sitä tekemisen iloa cosseihini ja sitä paljon kaivattua laatua. En halua enää vaan repästä asua kasaan ja vittuilla sitä, kun en voi korjata jotain häiritsevaa kohtaa sen takia, etten ehdi.
Tätä myöten myös blogin pitäis herätä vähän enemmän eloon, kun en vaan kaiken alta ole jaksanut vaivautumaan kirjottamaan sen kummempaa, esim wip postauksia. Mut että semmosta, Traconin postaukset tulee siis vähän myöhemmin ja sittenhän on vielä vajaan kk päästä Popcult day, minne ois vielä asua suunnitteilla (mikä on onneks 90% ostovaatteista kyhättyä) .

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Itsetunto vs hahmounelmat
I shall join this bandwagon.. ainakin melkein. Nyt kun noita ulkonäköpaine/itsetuntojuttuja on taas useassa blogissa puitu, niin tottakai se myös omassa päässä pisti ajatuksia taas muhimaan. Ihan suoraan en samalla tavalla itse aiheesta kirjoita ja tämäkin on vähän tämmönen kirjotan koska huvittaa. TL;DR, ei ole pakko lukea jos et halua lukea saman aihepiirin juttuja miljoonaa kertaa.
Mun itsetunto omaan ulkomuotooni, mitä tulee cosseihin, on vähän jännää sorttia. Pikkuhiljaa cosplay on kohottanut sitä ja tietyllä tavalla olen aina ollut jollain oudolla tapaa itsetuntoni kanssa ihan jossain pilvilinnoissa. Jos tykästyn johonkin hahmoon tai sen designiin ihan täysillä ja tämä hahmo sattuu olemaan jollain tavalla fyysisesti semmoinen, ettei sitä itse mitenkään kykenisi canonina tekemään, niin silti halu aina voittaa ettei sitä enää välitä miltä oma kroppa cossissa sitten näyttäisi. Päinvastoin, sitä vaan kuvittelee, että varmasti sitä näyttää yhtä hyvältä kun hahmo on noin upea. Yleensä se surullinen itsetunnon kolahdus tulee kuvia katsellessa ettei asia ollutkaan näin, tosin ei aina mutta joskus.
Kuten moni muukin, kyllä itsekin saan ihan hirveitä paneita siitä, jos joku hahmo on tietynlainen kropaltaan, että kykenenko hyvällä mielellä ja pokalla sitä cossaamaan. Kun katson itteäni peilistä, yleensä olen ihan tyytyväinen siihen mitä näen, mutta valokuvia katsoessa huomaan, ettei se peilikuva vastaa todellisuutta. Mun itsetunto lähtee hyvin pitkälti siitä, miten itse itseni näen, enkä niinkään niin miten muut mut näkevät. Jos en itse koe, että hahmo lopulta sopii mulle tai en pidä cossistani, ei ne lukuisat kehut sitä yleensä muuta hirveästi mihinkään. Parhaat itsetuntobuustit tulee siitä, kun katsoo otettuja kuvia tyyliin hitto tämä hahmo sopii mulle ja näytän hämmentävän hyvältä siinä. Tottakai kehut on todella ihania ja otan ne tyytyväisenä vastaan, mutta se miten suhtaudun itse ei niistä paljoa vaikutu. Ja noh, en ole todellakaan tottunut saamaan kehuja ulkonäöstäni entisenä koulukiusattuna, eikä kukaan muutenkaan ole antanut mitään oletustakaan siitä että oisin millään tapaa viehättävä. Kuitenkin pikkuhiljaa ajanmyötä ja aikalailla nimenomaan cosplayn takia olen enemmän ja enemmän oppinut hyväksymään itteni sellaisena kun olen ja toteamaan sen faktan, että niin paljon kun oisinkin itseni kanssa sujut, en vaan sovi kaikkiin hahmomalleihin tarpeeksi vaikka kuinka haluaisin.
Elän tässä jatkuvassa ristiriidassa olenko tyytyväinen siihen miltä näytän vai en. Haluan ihan hirveästi tehdä hahmoja, millä voi esim näkyä paljon paljasta pintaa, enkä koe sitä sikäli niin ylitsepääsemättömäksi, mutta samaan aikaan sitä vaan miettii entäpä jos näyttääkin ihan joltain muulta mitä kuvittelee ja jälkikäteen häpeää silmät päästään sitä että mitä menikään tekemään.
Mitä tulee cossien ulkopuolella, olen jo hyvin sujut sen kanssa miltä näytän. En koskaan käytä meikkiä, enkä pahemmin muutenkaan laittaudu eikä tämä haittaa mua ollenkaan, vaikka kukaan ei mua katsokkaan meiningillä ompa tuo upea. Se omalta osaltaan auttaa suhtautumaan cosseihin samalla tavalla, että jos oikeasti jotakin tahtoo tehdä, niin en anna ulkonäön olla sille esteenä. Tottakai on hahmoja, mille on se tietty vaatimus kropan suhteen jotta ne olis tarpeeks hahmouskollisia. Niin pitkälle kuin se tietty välinpitämättömyys riittääkin, ei kaikkia hahmoja mitenkään voi kuvitella tekevänsä kun ne vaan on fyysisesti mahdottomuuksia ja jos niitä piirteitä jättää pois, ei hahmolla ole sitä oikeanlaista fiilistä.
Usein suurin helpotus näihin paineisiin tulee siitä, että näkee muiden cosseja hahmosta, keillä ei ehkä myöskään ole sitä ns. unelmakroppaa ja siitä huolimatta näyttävät ihan pirun upeilta cosseissaan. Musta pääasia on se asenne. Mikä näissä asioissa pitää muistaa, että se suurin kriitikko on oma itsensä ja kun siitä pääsee yli, on mahdollisuudet rajattomat kunhan vaan itselleen sen. Kuhan antaa kaikkensa, niin ne omat vajavaisuudet eivät vie huomiota kaikesta muusta missä loistaa.
Hahmovalinnoissa on hyvä pitää uskollisuus itselleen, mikä edesauttaa sitä itsetunnon pönkitystä. Samaan aikaan omia rajojaan saa ja kannattaa jatkuvasti testata ja mukavuusalueilta poistua aina sillon tällöin. Itse en olisi koskaan uskonut cossaavani naishahmoja, mutta nykyään se ei tuota lähes ollenkaan mitään ongelmia, koska oma päättäväisyyteni voitti ja vei minut niiden omien mukavuusalueiden ulkopuolelle, ja sain todeta että ei tämä nyt niin hirveää ollutkaan. Rajoja on kiva joskus rikkoa ja siitä voi seurata paljon hyvää.
Jos on epävarma itsestään, helpommalla pääsee kun valitsee hahmoja mihin itse kokee sopivansa, eikä väkisin yritä tunkea itseään siihen tiettyyn muottiin. Hahmosta riippuen on aina mahdollisuus myös vähän "huijata" ja erilaisilla tavoilla muuttaa kropanmuotoaan lähemmäs haluttua. Eikä se ole yhtään sen pahempi, kuin sen tekemättä jättäminen. Aina usein sanotaan, että olet mitä olet ja se on ok ja suorastaan tuomitaan jos joku yrittää tehdä asialle jotain, esim käyttämällä toppauksia tms, mutta yhtälailla se jos haluaa tehdä kaikkensa näyttääkseen mahdollisimman paljon hahmolta menemättä liiallisuuksiin on yhtälailla ok.
Höpisin taas ehkä liikaakin asiasta ja sen vierestä, mutta saipahan jotain suollettua taas ulos. Anteeksi jos toistin itseäni tai useaan kertaan nostettuja asioita :D (unohan aina sen punaisen langan kun innostun kirjottamaan OTL)

Ihanaakin ihanempi BRS, mihin koen olevani liian jykevärakenteinen mikä vain korostuisi koska paljon paljasta pintaa. Samaan aikaan pääni huutaa MITÄ VÄLIÄ
Kuten moni muukin, kyllä itsekin saan ihan hirveitä paneita siitä, jos joku hahmo on tietynlainen kropaltaan, että kykenenko hyvällä mielellä ja pokalla sitä cossaamaan. Kun katson itteäni peilistä, yleensä olen ihan tyytyväinen siihen mitä näen, mutta valokuvia katsoessa huomaan, ettei se peilikuva vastaa todellisuutta. Mun itsetunto lähtee hyvin pitkälti siitä, miten itse itseni näen, enkä niinkään niin miten muut mut näkevät. Jos en itse koe, että hahmo lopulta sopii mulle tai en pidä cossistani, ei ne lukuisat kehut sitä yleensä muuta hirveästi mihinkään. Parhaat itsetuntobuustit tulee siitä, kun katsoo otettuja kuvia tyyliin hitto tämä hahmo sopii mulle ja näytän hämmentävän hyvältä siinä. Tottakai kehut on todella ihania ja otan ne tyytyväisenä vastaan, mutta se miten suhtaudun itse ei niistä paljoa vaikutu. Ja noh, en ole todellakaan tottunut saamaan kehuja ulkonäöstäni entisenä koulukiusattuna, eikä kukaan muutenkaan ole antanut mitään oletustakaan siitä että oisin millään tapaa viehättävä. Kuitenkin pikkuhiljaa ajanmyötä ja aikalailla nimenomaan cosplayn takia olen enemmän ja enemmän oppinut hyväksymään itteni sellaisena kun olen ja toteamaan sen faktan, että niin paljon kun oisinkin itseni kanssa sujut, en vaan sovi kaikkiin hahmomalleihin tarpeeksi vaikka kuinka haluaisin.
Benkei on yksi lempi naishahmojani ikinä, mutta kun en ole pitkä ja täydet muodot omaava kaunotar, jää se pois cossikansiostani
Elän tässä jatkuvassa ristiriidassa olenko tyytyväinen siihen miltä näytän vai en. Haluan ihan hirveästi tehdä hahmoja, millä voi esim näkyä paljon paljasta pintaa, enkä koe sitä sikäli niin ylitsepääsemättömäksi, mutta samaan aikaan sitä vaan miettii entäpä jos näyttääkin ihan joltain muulta mitä kuvittelee ja jälkikäteen häpeää silmät päästään sitä että mitä menikään tekemään.
Ryoko on täydellinen esimerkki hahmosta mitä NIIN haluan tehdä (varmasti teenkin), mutta olen hyvin epävarma miltä asussa näyttäisin. Mutta muutoin hahmo on ihan mua.
Mitä tulee cossien ulkopuolella, olen jo hyvin sujut sen kanssa miltä näytän. En koskaan käytä meikkiä, enkä pahemmin muutenkaan laittaudu eikä tämä haittaa mua ollenkaan, vaikka kukaan ei mua katsokkaan meiningillä ompa tuo upea. Se omalta osaltaan auttaa suhtautumaan cosseihin samalla tavalla, että jos oikeasti jotakin tahtoo tehdä, niin en anna ulkonäön olla sille esteenä. Tottakai on hahmoja, mille on se tietty vaatimus kropan suhteen jotta ne olis tarpeeks hahmouskollisia. Niin pitkälle kuin se tietty välinpitämättömyys riittääkin, ei kaikkia hahmoja mitenkään voi kuvitella tekevänsä kun ne vaan on fyysisesti mahdottomuuksia ja jos niitä piirteitä jättää pois, ei hahmolla ole sitä oikeanlaista fiilistä.
Usein suurin helpotus näihin paineisiin tulee siitä, että näkee muiden cosseja hahmosta, keillä ei ehkä myöskään ole sitä ns. unelmakroppaa ja siitä huolimatta näyttävät ihan pirun upeilta cosseissaan. Musta pääasia on se asenne. Mikä näissä asioissa pitää muistaa, että se suurin kriitikko on oma itsensä ja kun siitä pääsee yli, on mahdollisuudet rajattomat kunhan vaan itselleen sen. Kuhan antaa kaikkensa, niin ne omat vajavaisuudet eivät vie huomiota kaikesta muusta missä loistaa.
Toisena ääripäänä Raiden (mitä myös aion cossata) aiheuttamassa paineita miehisyydellään
Hahmovalinnoissa on hyvä pitää uskollisuus itselleen, mikä edesauttaa sitä itsetunnon pönkitystä. Samaan aikaan omia rajojaan saa ja kannattaa jatkuvasti testata ja mukavuusalueilta poistua aina sillon tällöin. Itse en olisi koskaan uskonut cossaavani naishahmoja, mutta nykyään se ei tuota lähes ollenkaan mitään ongelmia, koska oma päättäväisyyteni voitti ja vei minut niiden omien mukavuusalueiden ulkopuolelle, ja sain todeta että ei tämä nyt niin hirveää ollutkaan. Rajoja on kiva joskus rikkoa ja siitä voi seurata paljon hyvää.
Jos on epävarma itsestään, helpommalla pääsee kun valitsee hahmoja mihin itse kokee sopivansa, eikä väkisin yritä tunkea itseään siihen tiettyyn muottiin. Hahmosta riippuen on aina mahdollisuus myös vähän "huijata" ja erilaisilla tavoilla muuttaa kropanmuotoaan lähemmäs haluttua. Eikä se ole yhtään sen pahempi, kuin sen tekemättä jättäminen. Aina usein sanotaan, että olet mitä olet ja se on ok ja suorastaan tuomitaan jos joku yrittää tehdä asialle jotain, esim käyttämällä toppauksia tms, mutta yhtälailla se jos haluaa tehdä kaikkensa näyttääkseen mahdollisimman paljon hahmolta menemättä liiallisuuksiin on yhtälailla ok.
Höpisin taas ehkä liikaakin asiasta ja sen vierestä, mutta saipahan jotain suollettua taas ulos. Anteeksi jos toistin itseäni tai useaan kertaan nostettuja asioita :D (unohan aina sen punaisen langan kun innostun kirjottamaan OTL)
Tunnisteet:
asiajuttua,
avautumista,
Fangirling,
Fiilistelyä,
Random,
turhaa
torstai 14. marraskuuta 2013
Ylläripyllärispesiaali
Unohdetaan hetkeksi todellisuus ja leikitään että blogini täyttäisi vuosia tai joku hieno lukijamääräluku olisi tavoitettu, koska viimeinkin mulla tuntuu olevan taas jotain tavaraa varastossa että voin tehdä uuden derp postauksen. Ja unohdetaan sekin etten ole saanut vieläkään mitään oikeeta valmiiksi jooko.
Eli olkaa hyvä, derppejä ja jotain satunnaisia välistä jääneitä wippejä sun muuta sontaa.
Sitten on näitä Ikki shootissa aikoinaan kasapäin syntyneitä "aarteita", mitä en näköjään koskaan saanut aikasemmin julkistettua :D
... Voi jumankauta mä olen kuvauksellinen ihminen :D Okei nyt mä en enää spämmää teitä turhilla postauksilla, heihei menen tästä nauramaan jonnekin katuojaan.

Biffen ottamat salakuvat on niin hienoja
Selvästi itserakas dorka, kuka kuvasi itseään hotellin peilistä sillä aikaa kun Biffe pisti cossiaan kuntoon :DD
Surullisesti ainoa kuva mitä Garrystä on
??????
"Loreal, olet sen arvoinen."
?????
Se pakollinen?
Itkettää kattoa tätä...Vanhan ja uuden vertaus
Ette koskaan nähneet miten hienon repun Nisalle tein
Kyykkypaskalla eiku
Sitten on näitä Ikki shootissa aikoinaan kasapäin syntyneitä "aarteita", mitä en näköjään koskaan saanut aikasemmin julkistettua :D
:DDDD Biffe meni teetättää tästä valokuvan kaapinsa oveen
Mouru mitävittua sä teet
kamehameha?
:DDD ANTEEKSI
... Voi jumankauta mä olen kuvauksellinen ihminen :D Okei nyt mä en enää spämmää teitä turhilla postauksilla, heihei menen tästä nauramaan jonnekin katuojaan.
tiistai 5. marraskuuta 2013
No mutkun muutkin tekee ububuu eiku
Olen miettinyt tätä piiitkäään ja noh, tehdään nyt sitten vaikka pääni kuiskailee siitä kuinka kadun tätä kuitenkin :D Astutaan sitten massajunaan höhpöh
https://www.facebook.com/mourucosplay
Dundunduuun, minäkin menin ja tein itelleni naamatilin cosplaylle. Sinne siis tulee juttua enkuksi paljon ajankohtaisemmin kuin tänne ja juttuja mitä en välttämättä täällä kehtaa pistää, toki paljon samaakin, ei mitään sen erilaisempaa kuin muillakaan. Sinne vaan jos kiinnostaapi seurata hääräämistäni tämän blogin ohella.
(Tämäkö nyt on sitä markkinointia? :D mä kadun tätä jo nyt *mönkii piiloon*)

torstai 17. lokakuuta 2013
Salamyhkäinen "wip"
Asetin ensivuoden tavoitteeksi, tai suorastaan säännöksi, että suhtaudun pakkomielteiseen asujen hamstraamiseen ja päättämiseen vähän vapaammin. En tee liian ajoissa päätöksiä vaan teen ne silloisen inspan mukaan, kun aikataulullisesti pitää päättää jotakin ja nimenomaan teen asuja sen mukaan mitä inspaa.
Kummasti Yukin cossit jumii kun en saa itseäni taas liikkeelle, mutta tällä viikolla puraisi kunnon into jotain muuta kohtaan, nimittäin Frostin perjantaiksi suunnittelemani cossia. Ja koska se on Frostin cossi, niin empäs suoraan kerrokaan vielä mikä hahmo on kyseessä, mutta eiköhän ahkerat syyskauden sarjoja katselevat sen tunnista.
Oli erityisen ihanaa tehdä viimeinkin cossia heti, kun se halu asua kohtaan puraisi. Intoni kun on niin spontaania ja lyhytkestoista. Tänään tein asuun kuuluvan hameen alusta loppuun, ensimmäinen cosseja varten tehty hame, check. Todella vapauttava tunne kun ei tarvinnut minkäänlaisia kaavoja ja aikalailla tiesi mitä tekee. Olen ihan ylpeä tuotoksestani, vaikkakin taas se päänsisäinen perfektionisti nillittää siitä kuinka kangas on sävyn pari liian tumma ja laskokset sentin pari liian harvat :D
Yleensä olen tosi innokkaasti hankkimassa uusia matskuja cosseihin, mutta nyt jotenkin se tuntuu tooodella vaivalloiselta. Ylipäätään minkään ostaminen, mikälie muhunkin on nyt purrut. Eipä ne cossit etene kun on jotenkin tosi epäroivä kaiken suhteen, syystä tai toisesta. Onhan tässä vielä aikaa :>
Eipä tässä muuta, tämmönen pieni randomius vaan. Jospa se into nyt jaksaisi purra vähän kovempaa, kun ei ole ainakaan ajasta puute.

keskiviikko 28. elokuuta 2013
Because why the fuck not
Sanoi Mouru kun päätti osallistua kisoihin, vielä asulla minkä tekeminen on _pahinta_helvettiä_ikinä ja aikaa on normaaliakin vähemmän.
Mutta hei, mitäs tässä stressiin kuollessa, eihän siinä mitään uutta ole. Kirjoitan tätä..lievästi vittuuntuneena, väsyneenä ja likaisena koska viimepäivät on kulunu lähinnä ompeluhuoneeseen lukittautuneena. Traconin cossit on tuttuun tapaan lähteny liikkeelle hyvin hyvin laiskanlaisesti, koska en tahtonu löytää sitä motivaatiota aktiivisen kesän jälkeen (mutta koskaan en tästä mitään opi). Ja nyt mulla on ollu 4 päivän vapaaputki minkä aikana oli tarkotus saada molemmat hyvin pitkälti valmiiksi, mieluusti yli puolenvälin.
HAH!
Ekana päivänä eli sunnuntaina tein Spyron armoreita ja .. ne sain ehkä jotenkuten valmiiksi. Kengät, olka- ja käsiarmorit sain maalausta vaille tehtyä ja olen niihin ihan tyytyväinen (kuvia sit joskus kun jaksan kaivaa kameran). Muuttelin niitä suht rajulla kädellä tekemästäni reffistä, lähinnä sen fiiliksen mukaan miten osaan tehdä ja mikä on käytännöllistä. Suunnittelin tekeväni siis armorit kokonaisuudessaan valmiiksi mut hah en ehtiny.
Maanantaina mulla meni koko helvetin päivä yhden Luciuksen hihan kanssa. Mä olen aina vihannu kanttaamista ja 90asteen kulmia niin tämähän on niitä täynnä. Aivan uskomatonta säätöä ja nyt se vaan odottaa sitä että jaksan korjata sen loppuun. Tiistaina sitte tein toisen hihan, senki vaan melkein loppuun ja alottelin Spyron siipiä muotoilemalla niitä rautalangasta. Ja nyt ollaan ihanasti viimesessä päivässä ja kaskummaa, vieläkään ei ole mitään valmiina asti. Sob?
Tänään olen tehny ihan hulluna tota takkia eteenpäin ja vaikka joutusin tekemään yöhön asti niin mähän sen ainaki saan tänään valmiiksi. Se pitäs vielä vuorittaa, kaulus ommella kiinni ja tehdä toi etuläppä. Helman kuviointi oli sekin aivan jäätävää säätöä, voin vaan olla ilonen että sain sen alta pois ennenkun epätoivo päätti iskeä. Minäkun päätin olla sen verran perfekionisti, etten missään nimessä tee kulmiin saumoja vaan täysin saumattomasti. Päätelkää siitä miten ihanaa sitä oli ommella.
Kuvia tulee siis...joskus, kun ehdin niitä ylipäätään ottaa hah. Mulla on enää 2 täyttä päivää tekoaikaa mikä on lievästi sanottuna liian vähän, joten joudun joka aamu nousemaan kukonlaulun aikaan, että ehtisin tekemään ennen töihin lähtöä, kun neki on mua vastaan olemalla päivävuoroja.
Ihankun tätä tekstimerta ilman kuvia ei ois jo tarpeeks, mutta sanottakoon vielä, että kisailmo oli aika helvettiä sekin, kun menin missaamaan sen ekan ihan vaan typeryyttäni ja toisena mul olikin työvuoro niin Biffen piti tehdä se mun puolesta. Heuheu mun ajatuksen karkailee ja pitää mennä taas ompelemaan, ehkä joku järkevämpi postaus sit kuvien kera kuhan saan oikeesti..jotain valmiiks.....

ahdistus,
avautumista,
evoilua,
Helvetti,
kisapuhetta,
Lucius,
Random,
Spyro,
tilanneraportti,
Tracon,
turhaa,
vittuilua
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Ren Hakuderp - kotikulmashootti
Pitkitän nyt oikein kunnolla Traconin asujen paljastusta, koska tässä olis näitä photoshootteja ensin välissä, ennenkun haluan edes ajatella koko Traconia :D
Biffe saapui tänne kiltisti kameransa kanssa aikaisin lauantai aamuna kun tarkotuksena oli pitää "shoottiviikonloppu"mistä loppujenlopuksi meni vaan se tunti lauantaiaamusta kuvaamiseen derp ja saapumista odotellessa pistin jo "innokkaasti" Hakuryuuta päälleni. En pidä jos cossin laittaminen päälle tuntuu ikuisuusprojektilta varsinkin kun se sitten loppujenlopuksi pysyy edes jotenki hallinnassa vaan jollain hakaneuloilla. Mutta Hakuryuu on tähän mennessä varmaan kestävämpiä cosseja mitä olen saanu aikaseksi. Aamun sää oli pirumaisesti aurinkoinen, olin melkein toivonu sadetta että pääsisi toteuttamaan jotain enemmän tai vähemmän hienoa ideaa sateessa kuvaamisesta.
Joskus vähän ennen kymmentä sniikkailtiin ulos ja mentiin lähimettään kuvailemaan. Ekaa kertaa kotopuolessa ihan lähituntumassa sitä hihhuloi asu päällä kuvattavana ja se oli aika jäätävä kokemus. Oli vaan semmonen olo et piiloon perkele :D
Ei me kauaa kuvailtu, mutta pari ihan hyvää ja paljon derppiä tuli saaliiksi.
Totajoo... että tällästä. Parin viikon sisään onki seuraava shootti ja siitä sitten postausta kun on sen aika :>
P.S voi hittokun himottaa ihan sairaasti cossata shota!Kouenia ;;A;;
Biffe saapui tänne kiltisti kameransa kanssa aikaisin lauantai aamuna kun tarkotuksena oli pitää "shoottiviikonloppu"
Joskus vähän ennen kymmentä sniikkailtiin ulos ja mentiin lähimettään kuvailemaan. Ekaa kertaa kotopuolessa ihan lähituntumassa sitä hihhuloi asu päällä kuvattavana ja se oli aika jäätävä kokemus. Oli vaan semmonen olo et piiloon perkele :D
Ei me kauaa kuvailtu, mutta pari ihan hyvää ja paljon derppiä tuli saaliiksi.
Hahmo: Ren Hakuryuu
Sarja: Magi - Labyrinth of magic
Kuvauspvm: 20.7.2013
Kuvaaja: Biffe
"se venyy sittenkin"
Sitten vähän niitä derppejä kaikkien iloksi
Se pakollinen..
"Wäääää mä en kestä enäää I quits" *hicsob*
Moi olen piilossa koiranulkouluttajaa
Sit tää hieno kuvasarja..
"Yhyyyy"
"Okei okei, nyt riittää kiukuttelu"
"Ylös hop"
"Keihäs mukaan"
"I CAN DO THIS!"
"YESS!"
"ONWARDS! TO BATTLE!!"
P.S voi hittokun himottaa ihan sairaasti cossata shota!Kouenia ;;A;;
Tunnisteet:
Derp,
Fiilistelyä,
Magi,
Photoshoot,
Ren Hakuryuu,
turhaa
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Sitä sun tätä
Pyydän heti ensimmäisenä anteeksi harvinaisen välinpitämättömästi napsittuja kuvia :D
Jälleen on aika tämän puolipakollisen random postauksen missä mukamas kerron mitä on tullu tehtyä. Mutta koen tarpeelliseksi aloittaa asialla mikä tapahtu viikko pari sitte. Mulla on satunnainen tapa aina unohtaa äärimmäisen tärkeitä asioita ja nähtävästi tein sen taas. 2 viikkoa sitte maanantaina sain ihan hirveen paskahalvauksen ku katoin vuorolistoja ja näin, että mulla on Animu lauantaille työvuoro..vaikka vannoin pyytäneeni sen vapaaksi. No se näköjään "lipsahti mielestä" ja koko se viikko meni ihan uskomattomassa stressissä yrittää saada joku ottamaan se vuoro. Noh loppuhyvinkaikki hyvin, mutta se stressi oikeastaan tappoi mun motivaation työstää cosseja aika lahjakkaasti ja jätti ihan hirveän väsymyksen päälle.
Olen tässä tehdessä huomannu, et muutenkin mun motivaatio helppoja ja yksinkertasia cosseja tehdessä on paaaljon alhasempi ku niitä haastavampia kohtaan. Ompelun jälki on paljon laiskempaa ja muutenki on vähän semmonen ihan sama. Nytkin olen ihan hirveässä motivaation puutteessa tekemässä näitä loppuun, vaikka coniin on vaan muutama hassu päivä hah.
Sphintuksen ompelin supernopeesti kasaan, ei menny ku pari hassua päivää kaavoista lopputulokseen. Naurattaa miten miehekäs mekko se on eiku. Hihoista tuli vähän turhan liian naftit, mutta se on taas tätä pilkunviilausta. Laiskuus nostaa rumaa päätään kun en jaksanu rueta tekemään mitään vuoritusta vaik ois pitäny, mutta ehkä on ihan hyvä etten aiheuta itelleni niin jotain lämpöhalvausta, vaikka mukavan ...tuulettuva koko riepu onki.
Sphintuksen peruukkia oli kiva modata ja ihmettelen miten sain sen noinkin hyvin leikeltyä haha. Korvikset tein softiksesta, vähän mietitytti avata mun vanhoja korvanreikiä, mutta ihan kiltisti ne meni läpi eikä ruennu sen enempää vittuilemaan. Sphintuksessa ei tartte enää muutakun maalata kuvioita, tehä käärme ja kengät. Tilasin niihin pohjat mutta mokomat lähti vasta eilen liikkeelle, niin joudun tekemään ihan alusta asti itte. En todellakaan odota innolla jollain softis+tekonahka hirvityksillä kävelemistä..... Sauvan päätin ihan suosiolla jättää tekemättä ku en kuitenkaan ehtis.
Näin randomisti halusin tässä yks päivä vähän leikkiä silmämeikeillä ja kokeilin yhtä tutoriaalia. Ihan...jees, varmaan kokeilen jatkossakin, vaikka lopputulos ei ole mun silmissä ihan se mitä niillä tutoilla haettiin takaa hahah. Pitäs tehdä terävämmän näköseks mutta mun silmissä lopputulos on enemmän semmonen..droopy eye.
Jolteonin peruukki suvaitsi saapua ja kuten vähän pelkäsin, sävy on vähän turhan liian haalea ja kylmä. Mutta ihastuin ikihyviksi mokomaan ja sydäntäni vähän riipi kun leikkasin kutrit pois sob. Leikkelyyn ja modaamiseen meni joku reilu 3 tuntia.Arvaako kukaan muuten minkä hahmon peruukki on kyseessä :D Kauhulla odotan korvien tekemistä, kun pitää taas liimailla kuituja yyh.
Jolteonin takinkin sain aikaan aika kivuttomasti. Tein sen ihan ilman mitään kaavoja kun alkaa olemaan jo niin tuttua kauraa. Hupusta tuli valtava ja karvat nyysin Squalon hupusta, kierrätystä jee. Noi vihreät läpäreet on vähän turhankin vihreät ja kangas on pimennyskangasta. Ajattelin ensin ihan ommella ne mutta...hyi hemmetti miten jäätävän rumaa siitä ompeleesta tuli niin päätin taas turvautua lempitouhuuni ja poltin kaikki reunat ettei lähe purkautumaan. Ja hyvä niin, jälki on niin paljon siistimpää ja kangas muutenkin käyttäyty kuin unelma tähän tarkotukseen.
Kokeilin nyt piilareita silmiin ja ah ne on hurmaavat. Ekat ei vahvuudelliset piilarini ja silmissä ne näyttää hämmentävän neutraaleilta, ainakin kuvissa. Kuvointi kun on aika vahva. Mietin pitkään mitkä halusin ja päädyin tähän missä on punaset reunat. Tasaset keltaset tai ne missä on mustat reunat näytti vähän liian tökeröiltä ja tällä on juuri se efekti mitä toivoinkin.
Jolteonissa pitää tosiaan vielä vääntää ne korvat, viimeistellä se ihme huivijuttu, modata hanskoihin vihreät lipareet, tehdä se ihme helmiketju ja kattoa miten toimin housujen suhteen. Vähän liikaakin juttuja intooni nähden hah.
Jälleen on aika tämän puolipakollisen random postauksen missä mukamas kerron mitä on tullu tehtyä. Mutta koen tarpeelliseksi aloittaa asialla mikä tapahtu viikko pari sitte. Mulla on satunnainen tapa aina unohtaa äärimmäisen tärkeitä asioita ja nähtävästi tein sen taas. 2 viikkoa sitte maanantaina sain ihan hirveen paskahalvauksen ku katoin vuorolistoja ja näin, että mulla on Animu lauantaille työvuoro..vaikka vannoin pyytäneeni sen vapaaksi. No se näköjään "lipsahti mielestä" ja koko se viikko meni ihan uskomattomassa stressissä yrittää saada joku ottamaan se vuoro. Noh loppuhyvinkaikki hyvin, mutta se stressi oikeastaan tappoi mun motivaation työstää cosseja aika lahjakkaasti ja jätti ihan hirveän väsymyksen päälle.
Olen tässä tehdessä huomannu, et muutenkin mun motivaatio helppoja ja yksinkertasia cosseja tehdessä on paaaljon alhasempi ku niitä haastavampia kohtaan. Ompelun jälki on paljon laiskempaa ja muutenki on vähän semmonen ihan sama. Nytkin olen ihan hirveässä motivaation puutteessa tekemässä näitä loppuun, vaikka coniin on vaan muutama hassu päivä hah.
herp
Sphintuksen ompelin supernopeesti kasaan, ei menny ku pari hassua päivää kaavoista lopputulokseen. Naurattaa miten miehekäs mekko se on eiku. Hihoista tuli vähän turhan liian naftit, mutta se on taas tätä pilkunviilausta. Laiskuus nostaa rumaa päätään kun en jaksanu rueta tekemään mitään vuoritusta vaik ois pitäny, mutta ehkä on ihan hyvä etten aiheuta itelleni niin jotain lämpöhalvausta, vaikka mukavan ...tuulettuva koko riepu onki.
Sphintuksen peruukkia oli kiva modata ja ihmettelen miten sain sen noinkin hyvin leikeltyä haha. Korvikset tein softiksesta, vähän mietitytti avata mun vanhoja korvanreikiä, mutta ihan kiltisti ne meni läpi eikä ruennu sen enempää vittuilemaan. Sphintuksessa ei tartte enää muutakun maalata kuvioita, tehä käärme ja kengät. Tilasin niihin pohjat mutta mokomat lähti vasta eilen liikkeelle, niin joudun tekemään ihan alusta asti itte. En todellakaan odota innolla jollain softis+tekonahka hirvityksillä kävelemistä..... Sauvan päätin ihan suosiolla jättää tekemättä ku en kuitenkaan ehtis.
Näin randomisti halusin tässä yks päivä vähän leikkiä silmämeikeillä ja kokeilin yhtä tutoriaalia. Ihan...jees, varmaan kokeilen jatkossakin, vaikka lopputulos ei ole mun silmissä ihan se mitä niillä tutoilla haettiin takaa hahah. Pitäs tehdä terävämmän näköseks mutta mun silmissä lopputulos on enemmän semmonen..droopy eye.
Lähtötilanne
Lopputulos
Jolteonin peruukki suvaitsi saapua ja kuten vähän pelkäsin, sävy on vähän turhan liian haalea ja kylmä. Mutta ihastuin ikihyviksi mokomaan ja sydäntäni vähän riipi kun leikkasin kutrit pois sob. Leikkelyyn ja modaamiseen meni joku reilu 3 tuntia.
Jolteonin takinkin sain aikaan aika kivuttomasti. Tein sen ihan ilman mitään kaavoja kun alkaa olemaan jo niin tuttua kauraa. Hupusta tuli valtava ja karvat nyysin Squalon hupusta, kierrätystä jee. Noi vihreät läpäreet on vähän turhankin vihreät ja kangas on pimennyskangasta. Ajattelin ensin ihan ommella ne mutta...hyi hemmetti miten jäätävän rumaa siitä ompeleesta tuli niin päätin taas turvautua lempitouhuuni ja poltin kaikki reunat ettei lähe purkautumaan. Ja hyvä niin, jälki on niin paljon siistimpää ja kangas muutenkin käyttäyty kuin unelma tähän tarkotukseen.
Kokeilin nyt piilareita silmiin ja ah ne on hurmaavat. Ekat ei vahvuudelliset piilarini ja silmissä ne näyttää hämmentävän neutraaleilta, ainakin kuvissa. Kuvointi kun on aika vahva. Mietin pitkään mitkä halusin ja päädyin tähän missä on punaset reunat. Tasaset keltaset tai ne missä on mustat reunat näytti vähän liian tökeröiltä ja tällä on juuri se efekti mitä toivoinkin.
Jolteonissa pitää tosiaan vielä vääntää ne korvat, viimeistellä se ihme huivijuttu, modata hanskoihin vihreät lipareet, tehdä se ihme helmiketju ja kattoa miten toimin housujen suhteen. Vähän liikaakin juttuja intooni nähden hah.
Onks pakko jos ei jaksa
Tunnisteet:
ahdistus,
Animecon 2013,
ennakkohöpinää,
Gijinka,
Jolteon,
Magi,
Pokemon,
Sphintus,
tilanneraportti,
turhaa,
WIP
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)