torstai 28. marraskuuta 2013

BM miekka wip 2/2 & ensikosketusta Worblaan

Olen jotenkin taas niin puolihysteerisessä tilassa sen suhteen ehdinkö saada cossini ajoissa valmiiksi, kun en vieläkään ole itse ommeltavien osalta edennyt kaavoja pidemmälle. Vaikka suhteessa kesään aikaa on runsaasti. Nyt sitten vielä kun oli mahdollisuus tehdä ahkerammin, joudun ottamaan rauhallisesti terveydellisistä syistä. Mutta kyllä jotain olen saanut jo tehtyä.

Kun olin saanut BM.n miekan "rangan" tehtyä, oli siis päällystyksen vuoro. Yritin olla sen kanssa mahollisimman kärsivällinen ja ihan hyvin siinä onnistuinkin. Liimasin siis kaikki softikset kiinni pohjaan ja reunoihin tein vielä maalarinteipillä vahvistusta. Sen jälkeen pistin sanomalehti + liisteri päällysteen, vain yhden kerroksen. Mulla oli alusta asti vahva epäily, että onnistuuko se nin siististi kuin haluaisin. Kerroksen kuivamisen jälkeen vahvistin pintaa vesi+liima seoksella, minkä jälkeen oli vuorossa ihan tuhottoman monta kerrosta gessoa. Menin kokoaika laskuissa sekasin, mutta n. 16 kerrosta per puoli tuli suurinpiirtein pistettyä.


Manasin itelleni, että tekisin vaikka 50 kerrosta, jos se sitä vaatisi, koska sanomalehtien kanssa kävi juuri niinkuin pelkäsin, niiden reunat näkyi selvästi epätasaisena pintana. Noh, olin kuitenkin jokseenkin tyytyväinen kerrosmäärään, vaikka tietystä kulmasta epätasaisuus ja selvät reunat näkyykin (mitenniin perfektionisti). Reunoista tuli vieläkin epätasaisemmat, mutta sille ei oikeen mitään mahtanu. Gessopinnan sitten hioin ja maalasin ihan suoraan vaan akryylimaaleilla.

Tästä näkee mittakaavan

Aluksi meinasin tekeväni jotain hienompaa varjostusta sun muuta, mutta tasainen maalipinta näytti paljon paremmalta. Noi kaikki pienet pisteet tein kohomaalilla ja noi "sulat" pinnoitin erikseen vesi+liimasekotteella ja maalasin, kunnes lopuksi liimasin ne kiinni. Vasta ennen maalausta oikeasti tajusin, että hittovie miekasta tuli mittakaavaltaan ihan liian iso. Sen oikeasti pitäis olla vähän vajaa puolet pienempi, mutta yritän elää asian kanssa. Olen kuitenkin ehdottoman ylpeä tuotoksestani ja se on tähän mennessä ehdottomasti paras proppini. 



Miekan (ja pariin muuhunkin kohtaan) päälle tulevan koristeet päätin tehdä samalla tavalla, kuin myöhemmin teen Shahran korut ja Sousein napit. Eli hartsista. Löysin semmosta jännää silikoni massaa, mistä saa tehtyä muotteja. Tein paperimassasta mallin ja painoin silikonimössön sen päälle ja näin sain taiottua sille hitusen epämääräisen näkösen muotin. Sen pitää seisoa vähintään 3 päivää, joten en ihan vielä saa miekkaa lopullisesti valmiiksi.

Miekan lisäksi tein BMän toisessa kädessä olevan "kouran" ja olkapanssarin. Tilasin tätä jo varmasti kaikkien tuntemaa Worblaa ja suoraansanottuna jännitin ja kauhusin ihan hirveästi sen kokeilemista, vaikka kokemusta Wonderfelxistä on. Aluksi se olikin tosi outoa käsitellä, mutta kun pääsin perille sen ominaisuuksista, niin tekemisestä tuli loppujenlopuksi paljon helpompaa mitä Wonderiä käyttäessä koskaan on ollut. 


Kynnet aloitin suunnittelemalla aikalailla satunnaisesti kaavan paperille, minkä mukaisesti leikkasin worblasta paloja. Ensimmäinen kappale oli kauhean taistelun takana, mutta sen jälkeen loput olikin hyvin helppo saada aikaan, kun pystyin painamaan ne ensimmäisen päälle leivinpaperi palojen välissä, että sain halutun muodon aikaseksi mahollisimman siististi. Tein kynnet siis kahdesta palasta, mitkä hyvin pikkusäätäen yhdistin reunoista. Tämä tuskin olis Wonderilla onnistunut, ainakaan näin hyvin, koska Worblan ihana liimapuoli mahdollisti yllättävän tukevan otteen ilman, että varsinaista selvästi erottuvaa saumaa joutui tekemään. Haastavuutta tuli siitä, että vaan reunat saivat kuumeta ettei muoto lössähtäisi. 


Worblan tekstuuri on hyvin karheaa, joten halusin edes vähän saada siihen tasaisuutta, joten pistin muutaman kerroksen gessoa ja hioin kevyesti. Sen jälkeen vaan maalasin akryylimaaleilla, sekottaen mustaa ja hopeaa.


Kynsiä varten teen tottakai pohjaksi hanskan, mihin ne sitten liimaan. Pistän sisään vähän täytettä, että saan ne pysymään tukevammin paikallaan, enkä vedä noin paljon sisään mitä noissa testikuvissa. 



Kynsien lisäksi tein olkapanssarin Worblasta, sen alle vaan pistin softista. Piirsin jälleen kaavan minkä jäljensin softikselle, tein muotoleikkaukset jotta sain softiksen tohon muotoon ja liimasin reunat yhteen. Spontaanilla kokeiluilla Worbla saa taas Wonderiin suhteessa lisäpojoja, koska Wonderissa ois varmasti tullut ryppyjä ilman ylimääräistä saumaa, mutta Worblaa sain venytettyä niin, että se asettui täysin siististi softiksen päälle ilman yhtäkään ryppyä tai lisäsaumaa. Venyttelin sen siis kylmänviileästi softiksen päälle ja leikkasin ylijäämät pois ja taitoin reunat toiselle puolelle. En siis käyttänyt taakse toista palaa Worblaa, koska olen pihi, mutta sitähän se ei tosiaan edes vaatinut, koska liimapinnan ansiosta Worbla pysyy itsessäänkin softiksessa kiinni ja on näin paljon kevyempi. Yhden kerroksen takia se myös joustaa, eikä ole kivikova jämäkkä. Olen muuten sen verran maso että leikin ja painelin tulikuuman Worblan kanssa ihan paljain sormin, en saanut kuin lieviä palovammajälkiä :D

Takapuoli

Gessottu pinta

Maalattu pinta

Ja takaa maalasin mustaksi

Maalipinnasta tuli oikein hieno, kun tein pohjan hopeamaalilla ja vähitellen hinkkasin siihen valkoisella pintaa päälle. Eli valosta ja kulmasta riippuen pinta on puhtaanvalkoisen ja hopeisen välillä ja kiiltää kivasti. Sääli ettei kamerat oikein koskaan nappaa näitä vain silmällä nähtävie efektejä.

Armoriin teen vielä jostain toppaukset, että se pysyisi kädessä vähän tukevammin ja burtaalisti vaan liimaan sen sitten hihaan kiinni. Kaavojakin olen saanut aikaseksi ja todennäköisesti ekaa kertaa teen takista proton, koska sen oikea hahmottaminen tuntuu itse mahdottomuudelta. Kaavoja olen muutenkin jokseenki saanu aikaan, paloja en ole vielä mihinkään leikannut. Ihan hyvä kerrankin lähteä näistä propeista ja oikeasti tehdäkin ne ekaksi valmiiksi.

Olen tehnyt kaikkea pientä puurtamista ja toivon, että kunto vähän kohenisi, jotta kykenisin niitä paloja leikkaamaan mahollisimman pian. Mutta ihan hyvää edistystä kai olen tehnyt ja hurjan ylpeä olen kaikista saavutuksista tähän asti. Selvästi kisat saavat mut motivoitumaan tekemään vähän tarkempaa ja siistimpää jälkeä :D

torstai 14. marraskuuta 2013

Ylläripyllärispesiaali

Unohdetaan hetkeksi todellisuus ja leikitään että blogini täyttäisi vuosia tai joku hieno lukijamääräluku olisi tavoitettu, koska viimeinkin mulla tuntuu olevan taas jotain tavaraa varastossa että voin tehdä uuden derp postauksen. Ja unohdetaan sekin etten ole saanut vieläkään mitään oikeeta valmiiksi jooko.

Eli olkaa hyvä, derppejä ja jotain satunnaisia välistä jääneitä wippejä sun muuta sontaa.

Biffen ottamat salakuvat on niin hienoja

Selvästi itserakas dorka, kuka kuvasi itseään hotellin peilistä sillä aikaa kun Biffe pisti cossiaan kuntoon :DD

Surullisesti ainoa kuva mitä Garrystä on 

??????

"Loreal, olet sen arvoinen."

?????

Se pakollinen?

Itkettää kattoa tätä...Vanhan ja uuden vertaus

Ette koskaan nähneet miten hienon repun Nisalle tein


Kyykkypaskalla eiku


Sitten on näitä Ikki shootissa aikoinaan kasapäin syntyneitä "aarteita", mitä en näköjään koskaan saanut aikasemmin julkistettua :D

 

 

:DDDD Biffe meni teetättää tästä valokuvan kaapinsa oveen 

Mouru mitävittua sä teet


kamehameha?


:DDD ANTEEKSI

... Voi jumankauta mä olen kuvauksellinen ihminen :D Okei nyt mä en enää spämmää teitä turhilla postauksilla, heihei menen tästä nauramaan jonnekin katuojaan.

tiistai 5. marraskuuta 2013

No mutkun muutkin tekee ububuu eiku

Olen miettinyt tätä piiitkäään ja noh, tehdään nyt sitten vaikka pääni kuiskailee siitä kuinka kadun tätä kuitenkin :D Astutaan sitten massajunaan höhpöh

https://www.facebook.com/mourucosplay

Dundunduuun, minäkin menin ja tein itelleni naamatilin cosplaylle. Sinne siis tulee juttua enkuksi paljon ajankohtaisemmin kuin tänne ja juttuja mitä en välttämättä täällä kehtaa pistää, toki paljon samaakin, ei mitään sen erilaisempaa kuin muillakaan. Sinne vaan jos kiinnostaapi seurata hääräämistäni tämän blogin ohella.

(Tämäkö nyt on sitä markkinointia? :D mä kadun tätä jo nyt *mönkii piiloon*)

maanantai 4. marraskuuta 2013

BM miekka wip 1/2

Hitaasti mutta varmasti(?) olen tehnyt BladeMasterin miekkaa, alunperin suunnitelmana oli saada se valmiiksi viimestään Lokakuun puoliväliin mennessä mutta hah. Tällä hetkellä olen lähestymässä puoliväliä niin postaan alkupäätä tänne.


Lähdin tekemään miekkaa piirtämällä sen kaavapaperille. Olen hyvin huono mittasuhteiden hahmottamisessa, joten on ihme että vapaalla kädellä sain näinkin oikeanlaisen hahmotelman aikaseksi. Mietin pitkään mitä materiaalia miekassa käyttäisin ja päädyin pitkästä aikaa puupahviin. Olisin halunnu saada koko pituudelta saumattomasti pohjan, mutta kun miekalla on se joku 150cm pituutta, ei tarpeeksi pitkää pahvinpalaa löytynyt mistään niin jouduin tekemään terä ja kahvaosan erikseen.


Pahvien leikkaaminen oli niinkuin muistin, ihan hirveetä touhua ja imi musta voimat aika hyvin. Tein 2 palaa terästä ja kahvasta ja väliin liimasin puurimaa tukemaan. Miekalle tulee ihan mukavasti painoa, mutta pystyn sitä silti yhellä kädellä kannattamaan.


Kahvaan leikkasin pahvirullasta palat tuomaan vähän paremmin pyöreää muotoa. Teippasin nopeasti palat yhteen testatakseni tuntuvuutta ja pitääkseni pohjan tukevana päällystystä varten.


Pahvin päälle rupesin sitten leikkaamaan softiksesta muotoa ja yksityiskohtia. Se tuntui vähän joltain luurangon kasaamiselta haha. Käytin 3 eri paksusta softista. Tässäkin ne piirretyt kaavat auttoivat hyvin paljon kun pystyin vaan leikkaamaan niihin piirtämäni osat ja niistä mallaten sain juuri oikeankokoiset palat.


Tuossa on toinen puoli kokonaan palotettuna, mitään en ole vielä kiinnittänyt kun pitää vielä toiselle puolelle leikata, mutta sitten liimaan isot palat kasaan ja päällystän koko komeuden vielä teipillä, mistä etenen siihen lopulliseen päällystämiseen. Terään tein vielä pahvien väliin softiksesta lisäpalan saadakseni enemmän teräntuntua. Tämä on yksityiskohtaisin ja vaikein miekka mitä vielä tähän asti olen tehnyt ja olen pitänyt projektista hyvin paljon. Pelottaa vaan se päällystäminen mitä siitäkin tulee, mutta jos en onnistu sössimään niin tästä tulee ehdottomasti paras proppini tähän mennessä (jos trekkejä ei lasketa).

tiistai 29. lokakuuta 2013

Frosti shuunnitelmia

Koshka why the fuck not. Olen paska ihminen enkä kirjoita wip postauksia ennenkuin olen saanut asioita valmiiksi ja noh, en ole saanut asioita valmiiksi. Ja kohta on jo Marraskuu, le fu.

"Parempia" postauksia odotellessa saatte lisää ei mitään eli suunnitelmia. Frostbite suunnitelmia kyllä juuri niin. Juuri niitä mitä panttasin kunnes oikeasti alottaisin tekemään niitä ja nyt niitä pitäis olla tekemässä juu mutta en ole edes pahemmin tehnyt Yukin cosseja koska syksy. Ja koska minä en koskaan muutu vaikka kovasti tämmöistä yritän itselleni väittää. Pistetään sitten kaikki kortit pöydälle kun ei kerta muutakaan osata. Itken sitten taas kuukautta ennen coneja että voi perkele kun en alottanut kunnolla ajoissa.

Asiaan siis, Frosti on tällä kertaa kolmipäiväinen, vaikka meidän osalta se perjantai tulee varmasti olemaan vaan muutaman hassun tunnin visiitti. Mutta tottakai sille päivälle pitää myös uusi cossi saada.

Desucon Frostbite perjantai
Kuriyama Mirai - Kyokai no Kanata

Ylläripylläri wipin salaisuus ratkesi, dundundun. Mutta juu, tämä tällä hetkellä pyörivän animun päähenkilöneitokainen salakavalasti vei sydämeni ja koin suuria hämmennyksen hetkiä ku tajusin, että oikeasti haluan cossata tätä hahmoa. Ensimmäinen koulutyttöhahmo, hui kauhia. Olen nyt päättänyt saada mahdollisimman paljon variaatiota cosseihini, enkä anna minkäänlaisten ulkonäköpaineiden tulla tielle jos oikeasti jotain tahdon kanssa cossata. Mikä näkyy aikalailla jokaisessa ensvuoden cossissani enemmän tai vähemmän.

 
Desucon Frostibe lauantai 
Shahrazad Al-Rahman - Trinity Blood

Vuosikausien takainen haaveeni tapahtuu ;;_;;. Shahra on varmaan lempi naishahmoni ikinä ja olen haaveillut hänen cossaamistaan siitä asti kun koko harrastusta olen aloittanut. Mutta sattuneesta syystä mulla ei ole koskaan ollut pienintäkään uskallusta niin tehdä. Shahra on niin äärimmäisen naisellinen, mitä minä en ole, mutta kuten totesin aion heittää itsekritiikin nyt jonnekkin minne aurinko ei paista ja toteuttaa haaveitani välittämättä, sovinko ulkonäöltäni hahmolle hyvin vai en. Kyllä tässä mennään silti niin mukavuusrajojen yli että vilahtaa, mutta kun aaahh, voiko jotain hahmoa rakastaa tämän enempää.
Teen tosiaan lisäksi tuon talvitakin ja nimenomaan näistä syistä halusin Shahran talviconiin tehdä. Toivottavasti en tule katumaan päätöstäni, nyt on semmossesta feelscossista kyse, että vihaan itseäni ikuisesti muuten :D Toisaalta olen äärimmäisen innoissani siitä saanko itsestäni muunnettua näinkin naiselliseksi.

Desucon Frostbite sunnuntai
Abeno Sousei - Donten ni Warau

Feelscossit senkun jatkuu. Joku ehkä vuositakaperin Vinku sai mut lukemaan kyseistä mangaa ja voi helevetti kun Mouru oli ihan myyty. Kemuri on nyt ehdottomasti lempimangakoitani ja hänen tyylinsä ja sarjansa saa mut aina niin jonnekin tynnemyrskyjen partaalle ettei tosikaan. Alunperin suunnittelin tekeväni Soramarun aka päähenkilöpoitsun, mutta se sitten vaihtui Souseiksi jossain vaiheessa, koska mua himotti ja himottaa ihan hirveästi tehdä univormu. Erityisesti Kemurin suunnittelema koska ahhh. Kemurin hahmodesignit on liian ylivertoupeita. Ja Sousei tuo pitkästä aikaa vähän vakavempaa ilmettä, olen ollut tämän vuoden liian heuheu derp, että pitää sitä jotain vakavempaakin hahmoa yrittää tehdä :D Tämä on paricossi Biffen kanssa, se tekee Tenkan, koska olen natsi ja pakotan. Ehin jo toivoa että ovelasti Dontenin anime alkaisi talvikaudella, mutta tuskin ehtii vielä tulemaan. 

Tämmönen kokoonpano tälläkertaa. Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain tuntematonta.

Selvästi ensivuoden teema