keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Luukku 3: Nostalgiacosseja

Viimeaikoina olen pohtinut paljon cossaamiseni alkuaikoja ja niitä cosseja, mitä sillon halusin tehdä ihan vietävästi mutta syystä tai toisesta en niitä koskaan tehnyt. Nykyään suurin syy on motivaation lopahtaminen, mutta sillon oli enemmän konkreettisempia syitä asujen tekemättä jättämiseen. Luettelen tässä cosseja, mitkä n. 4-5vuotta takaperin oli mulle iso juttu mitä voisin nykyään ottaa takaisin suunnilemiin ihan vaan koska nostalgia arvo.



Tällä hetkellä se suurin ja ehkä todennäköisimmin toteutettavissa oleva on Celty Durarara!!sta. Tämä oli tarkoitus tehdä 2012 vuodelle, mitä suunnittelin varsinaisesti Animeconissa 2011. Celtyn tekemistä suunnittelin hyvin pitkään, lähinnä mistä saan kypärän ja miten sen teen. Hinnat hipoi sen ajan budjettiin ihan liian korkealla ja koko homma tuntui muutenkin niin vaikealta, että jätin leikin sikseen. Myös suuret ulkonäköpaineet oli tuolloin vielä aika isokin ongelma ja ajatus naishahmon cossaamisesta tuntui aika ylitsepääsemättömältä.

Tietty tiukka nahkakuori vieläkin ajatuksena herättää vaikka mitä tuntoja, mutta itsetunto on huomattavasti parempi kuin ennen, joten näen tämän siltä kantilta ihan menevältä cossilta. Ainakin harkitsen sitä tosissani, isoin ehkä on siinä mihin väliin tätä ehtisin tunkea, sillä uudemmat projektit vie tietty aina ensisijaisesti aikaa.





Toinen hyvin mahdollinen on Medusa Soul Eaterista. Sillon aikoinaan Soul Eater oli mun lempimangoja ja Medusa ehdottomasti lempihahmoja. Leikittelin paljon ajatuksella että cossaisin Medusaa, muttei se koskaan edes päässyt varsinaiseksi suunnitelmaksi, edelleen sen takia ettei vielä sillon naishahmon cossaaminen ollut edes vaihtoehto, jos naama oli näkyvillä (voi sitä teini-iän epävarmuutta)

Kaikessa yksinkertaisuudessaan pidän Medusan designista yhä, etten näe mitään estettä hahmon cossaamiselle. Tästä tulis kätevä cossi jos tarviin jotain helppoa pidettävää, vaikka noiden tatuointien tekeminen ajatuksenakin kyrsii.





P.s pidän tästä kuvasta yhä ihan liikaa
Seuraavaksi katkerasektorina tulee ehkä sillon se kaikista sydäntä lähinnä oleva, eli Togainu no Chi. Ensikosketus sarjaan oli doukkarien myötä mitä silloinen hyvin läheinen ystäväni (mulla ikää jotain 13, sillä 11, fun fact) mulle spämmäsi ja samalla avasi mulle oven BLän maailmaan mistä ei ole ollut paluuta. Ja sitten vuosia myöhemmin ilmestyi Tokyopopin julkaisema manga, mikä sitten vei mut ihan kunnolla mukanaan, itte peliin en ole ikinä koskenutkaan. Miksi tämä on kovin katkera aihe on se surullisen vituttava asia kuin Tokyopopin konkka, mikä tottakai lopetti mangan julkaisun kesken. Sen jälkeen en ole pystynyt edes koskemaan noihin mangoihin ja se lopulta tappoi kaiken hyvän mitä tunsin TnCtä kohtaan. Niin ja anime, mutta siitä ei puhuta, ei nyt eikä koskaan.
Joo eli cossinahan oisi Keisuke. Se on niin symppis narkkariyandere dorka mihin en voi olla samaistumatta vieläkään, joten ois ihan kiva ehkä vielä sitäkin cossata. Ehkä, jos pääsen yli tästä katkeruudesta. Mahdollisesti. Tosin kaiken warflashbackien jälkeen en tiedä itkenkö vai nauranko. Okei pointti tuli vissiin jo selväksi.


Viimeisenä muttei ehkä niin vähäisimpänä on D.Gray-manin Debit/Devitto. DGMää luin sillon ihan housut rutussa ja olin ihan myyty Debitin hahmosta. Se oli näitä ihan ensimmäisiä cossi inspojani ja sen tekemistä aloitinkin esim hankkimalla housut mitkä oisin modannut oikeanlaisiksi. Siihen aikaan itte tekeminen oli jotain afrotiedettä ja ei ollut edes mahdollisuutta hankkia mitään peruukkeja, joten cossejani valitsin meiningillä mitä voisin omilla hiuksilla toteuttaa. Cossi kaatui sen mahdottomuuteen niilla resursseilla ja luojankiitos en edes yrittänyt vetää tätä loppuun asti, ajatus omien hiukseni käytöstä nykyään aiheuttaa aika puistatuksia.
Debit ei ole niin korkealla siinä toteutanko sitä vai en, mutta ajatuksella on ainakin ihan kiva leikitellä. Ei se ainakaan mahdottomuus ole.

Lisääkin toki voisin kaivaa, mutta tossa on ne oleellisimmat ja eniten vahvoja nostalgiafiboja herättävät, mitkä ei aiheuta ihan kauheeta naurukohtausta meiningillä mitä hittoa ajattelin. Ehkä vielä joku päivä saan ne oikeasti toteutettua. Ehkä. Olen yksi iso ehkä mitä tulee cosseihin.

2 kommenttia:

  1. Kivasti kirjoitettu postaus, viihdyttävä! :D
    Tiedän tunteen ku hahmoja cossauslistaan tulee ja menee ja sit vuosien päästä ne vanhat tulevat takaisin koska nostalgiavyöryt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin panostaa vähän enemmän tekstiin niin kiva kuulla et miellyttää! :>

      Poista