perjantai 5. joulukuuta 2014

Luukku 5: Armoriunelmia

Proppien lisäksi armorit on semmonen osa cosseissa minkä tekemisestä pidän vaikka samaan aikaan se on se stressaavin asia, kun pitää ottaa huomioon kolmiulotteista muotoa jne. Tässä luukussa listaan niitä cosseja mitkä nimenomaan armoreidensa puolesta herätti mielenkiintoni, mitkä haluan vielä joskus päästä myöskin tekemään.

 



Monster Hunterissa on paljon upeita armoreita, mitä haluaisin kovasti päästä tekemään. Nämä kolme on ne mitkä eniten herättää cossisyyhyä ja jos jotkut niin nämä aion vielä toteuttaa. Myös Kirin armori on äärimmäisen pitkään hyppinyt ihan kunnolla suunnitelmissa, mutta aina tulee jokin epävarmuus ja nyt se kilpailee huomiosta tuon alemmassa kuvassa olevan naispuolisen armorin kanssa. Suurin syy miksi MHn armoreiden teko aina venyy on käytännöllisyys, esim kuljetus ja ylipäätään asun pitäminen päällä. Ja nämä on muutenkin ehdottomasti ehdokkaina kisacosseiksi.


Olen suuri Saber fani ja olen pitkään halunnut ja miettinyt tekeväni siitä jonkin version. Silti on hyvin epätodennäköistä että Saber tulee ikinä pääsemään suunnitelmiin asti, koska syyt. Joten mieleeni pilkahti et muistin nähneeni genderbend versiota Saberista ja onnekseni sain huomata semmoisen olevan canon. Nimittäin Saver, mikä on Saberin orginaali luukki ennen kuin se hahmo naiseksi eli Saberiksi. Saver toki myös pistettiin hahmoksi Fate/Prototypeen. Kovasti harkitsen tekeväni jo tätä ensvuodenksi jos hyvin käy.


MKR on mulle hyvin nostalginen sarja ja se on yksi niistä ponnahduslaudoista mitkä sai mut innostumaan animesta. Viimevuonna rupesin miettimään, että voisin siitä tehdä jonkinmoisen cossin ja vähän kuvia kaivellessa törmäsin tähän. Jotenkin tykästyin niin mahdottomasti noihin armoriosiin niin oli pakko tämä napata listoille. Tämä on myös toivonmukaan oikeasti toteutuva cossi.


Viimeisenä muttei vähäisenä se suurin tavoitteeni koko cossiharrastuksessani, Raiden Metal Gear Risingista. Raiden on se ikuisuustavoitteeni ja yhä odotan sitä kunnes koen sen osaavani tehdä. Pääni kokee koko tunteiden kirjon ajatuksestani ja olen varma siitä, että itken onnenkyyneliä jos tätä ikinä saan aikaiseksi. Vielä en ole valmis ja ainakun reffejä hakiessani törmään muiden cosseihin saan entistä enemmän alemmuuskomplekseja ja tunnetta etten taidoissani ole vielä riittävä. Voisin suoltaa vaikka mitä hypeä, mutta jätän sen sitten hamaan tulevaan. Vasta sitten kun olen tehnyt Raidenin voin sanoa tavoittaneeni jotain suurta tässä harrastuksessa.

Olisihan noita vaikka mitä muitakin mitä voisin tähän kategoriaan laskea, mutta niistä teen sitten omat asianmukaiset postauksensa, koska armorit on vain osa sitä kaikkea.

4 kommenttia:

  1. *deep breath*
    OH MY GOD.... MONSTER HUNTER!! <3
    Minäki cossaan vielä joskus MHsta! Niin paljon upeita armoreita hnng en kestä! ;A;
    Tosin itseäki kammottaa että miten nuo armorit käytännöllisyyden puolesta onnistuu mutta oh well, pakko tehdä kummiski.

    Ja peukut pystyyn myös MKR cossista! Tuo versio Hikarusta on kyllä siisti!
    Itsellä on Eagle Vision ja Lantis hyppinyt mielessä mutta saa nähdä toteutanko ikinä, ja jos teen niin missä ja milloin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muakin se käytännönpuoli suorastaan kammottaa, varsinkin niissä massiivisemmissa armoreissa. Jo se miten ne saa päälle, mutta miten sitten niissä liikkuminen ja moni näyttää siltä ettei niissä esim istuta kyllä mitenkään..

      Poista
  2. Ihana Saber(Saver) ja hienoa etten ole yksin Saber fanitukseni kanssa ;3;<3 (Tosin Saberin Nero ja Lily versioista en niinkään välitä.)
    Meillä näyttäisi olevan tulossa myös sama puku ensi vuodelle \o/ Tosin oma Arthurini on edistynyt tässä vähän turhan hitaasti siihen nähden, että olen työstänyt sitä valehtelematta pari vuotta ( ja työ tahti on ollut siis todella hajanaista :__D) ja valmiina on vasta excalibur ja osittain ommeltu takki.
    Minulla on ollut myös pitkään haave toteuttaa myös Arthurin lisäksi Saberin Alter versio ja ehkä sitten joskus se ihan klassisin perusversio.

    Itseäni on aina huolettanut kaikkien armoreiden/proppien kuljettaminen perille ehjänä, jos kyseessä on yhtään isompi juttu. Olisi hirveää coniin päästyään tajuta jonkin armorin menneen rikki kuljetusten aikana ja etenkin silloin, jos niiden korjaamiselle ei ole mahdollisuutta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saber <3 Oho kappas :D Tosin en yhtään tiiä millon, jos edes saan sitä asuksi asti kun noita suunnitelmia on niin paljon. Oi ois kiva nähdä sun tekemä Saber oli versio mikä vaan (≧∇≦)

      Joo, tuttu tunne. Mulla ei kyllä armorit oo koskaan menny rikki, propit kyllä mutta nekin onneksi yleensä vasta sillon kun on matkalla kotiin conista :D Ja jos jokin on menny rikki niin onneks ne on saanu conissa sitte korjattua.

      Poista