maanantai 1. joulukuuta 2014

Its Joulukalenteri time/Luukku 1: Noire wip

Päätin näin yhtäkkiä tehdä jotain ehkä järjettömän typerää, ehkä järjettömän hienoa, nimittäin joulukalenterin. Tämä on ihan siksi, että saisin nyt taas sen otteen blogaamisesta ja mikäs sen parempi tapa kun postata jotain 24 päivän ajan. Tästä ei tule mitään elämääsuurempaa joka cossaajan infopakettia tai mitään muutakaan semmosta, vaan postailen ihan mistä nyt vaan saan edes jotain irti, esim suunnitelmia, haavecosseja, wippejä, paljastuksia jne. Mutta menkäämme siis asiaan eli ekaan luukkuun.

Noire - Hyperdimension Neptunia
Alunperin mun ei pitänyt kisata ens Yukiconissa, mutta kun ensimmäiset infot siitä saapui eli kun sain tietää sen olevan sunnuntaina, en voinutkaan ohittaa hinkuani osallistua. Eli sunnuntaina osallistun yksilökisaan kokeneiden sarjaan Noirella Hyperdimension Neptuniasta. Hype on ehdoton rakkaussarjani mistä kuulette vielä lisää ja Noire on ollut mielessä pitkään. Ihan aluksi ajattelin tehdä sen viime Traconiin, mutta päätin sen olevan liian vaikea siinä vaiheessa.
 Yksi isoimmista syistä, miksi päädyin Noireen kisacossina oli sen pääpaino ompelupuolessa. Koen omien vahvuuksien olevan paljon proppipuolella ja usein aliarvioin ompelun haastavuutta enkä anna sille tarpeeksi aikaa. Noiren on siis tarkotus opettaa mua panostamaan ompelemiseen lisää ja olla asu, missä olisin oikeasti ylpeä muustakin kuin propista, mitä tästä cossista ei edes löydy ollenkaan. Kisacosseissa itsensä haastaminen uusiin asioihin on mulle se ehdoton ykkösasia ja Noire varmasti täyttää tämän.




Noiren tekemisen aloitin kauluksessa olevasta rusetista. Löysin netistä todella hyvän näkösen aplikointi tutoriaalin ja sen pohjin rupesin tekemään noita kultaisia kantteja. Eli yksinkertaisesti hankin kultaista vinyylitekonahkaa, silitin siihen liimakangasta mitä hankin amazonista ja sen taakse piirrettiin haluttu kuvio, leikataan irti ja silitetään kiinni. Huono puoli tässä on se, ettei vinyyli veny enää liimakankaan jälkeen joten siitä tulee kovaa ja jäykkää, joten rusetin taitoskohdat menee vähän vähemmän nätisti ruttuun. Mutta pikkuvikoja. Tein rusetin osat erillisinä ja liimaan ne kuumaliimalla yhteen. Päälle tulevaan koruosaan tein softiksesta ja worblasta ton rattaan ja odotan hartsia että saan ite helyn tehtyä päälle.



Rusetin jälkeen siirryin kenkien tekemiseen, koska sitä aina tuuppaan viimeiseksi kun se on mulle se hirvein osa tehdä cossista. Parempi hoitaa pahimmat alta. Samaista aplikointitekniikkaa käytin hyväksi kengissä missä se todella pääsi oikeuksiinsa, Kuviot on paljon siistimmät mitä ne vois olla maalatessa. Päällisenä käytin lonetaa ja sisälle ompelin eri kankaasta vuoren. Taakse naputtelin sirkkoja nauhoja varten, se ehkä ärsyttävin asia ikinä kun joudun paukuttamaan niitä lattialla.



Kengät on ihan hyvässä vaiheessa, en ole saanut niit vielä valmiiksi asti koska olen paska viimeistelemään mitään heti. Pitää vaan liimata päälliset kiinni lähinnä. Ja maalata pohjiin raidat. Olen ihan järjettömän ylpeä aikaansaannoksestani ottaen varsinki huomioon miten paljon yhä vihaan kengänpäällisten tekemistä.


 Yläosaakin olen saanut ihan hyvin vaiheeseen. Kaavat tein jämäkankaista, mistä leikkasin myös jämäkankaasta proton, mistä tein lopulliset palat. Vuorittamiseen käytin ekaa kertaa ihan legit vuorikangasta ja voi ekstaasi, lopputulos tuntuu niin ammattimaiselta vaik ite sanonkin. Tekeminen nyt vähän jumittaa, mut kai se tästä kohta taas lähtee rullaamaan.


Hameet ompelin suhteellisen nopeasti kasaan, nekin kyllä odottaa viimeistelyä eli vyötäronauhojen ompelua. Alunperin suunnitelin maalaavani mustat raidat, mutta totesin aplikoinnin olevan paljon järkevämpi vaihtoehto tässäkin. En enää ikinä halua maalata mitään, ainakaan Lonetaan. Nope.

Kaikkea muutakin pientä olen saanut jotenkin aluilleen, mutta niistä en vielä vaivaudu ottamaan kuvia. Mun oli tarkotus saada Noire 80prossaa valmiiksi Marraskuun aikana, mutta pfft millon sitä ikinä pysyis aikatauluissa. Mulla on niin paljon töitä, minkä takia työtahti on tuskaisen hidas. Uusi päämäärä on saada "valmista" ennen joulua, mutten just nyt uskalla edes toivoa sen toteutuvan.

8 kommenttia:

  1. kappas! sittenhän ollan rivaleita koska mieki oon samaisessa kisassa : D

    VastaaPoista
  2. Nuo kultaiset osat näyttää niiin siististi tehdyltä *A*
    Ihana näköinen hahmo + puku ~
    En malta odottaa sen valmiina näkemistä,tsemppiä puvun tekoon!
    (pitäisiköhän itsekkin yrittää tehdä kisa pukua eteenpäin...urgh xD )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aplikoinnin taikaa, ei tarvi kettuilla maalin sotkeentumista *v*
      Kiitoksia, parhaani teen et saan tän kans valmiiks asti :D Ja tsemppiä sullekki ~

      Poista
  3. Wuhuuu joulukalenteri! Hyvä idea päästä takaisin bloggaamisen makuun! Seuraan tätä sitten innolla. <3

    Ja pakko sanoa että vaikka en hahmoo edes tunne niin näyttää progressi jo nyt aivan älyttömän siistiltä ja pro! Miten sä osaat? xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tästä ei innostu niin sitten ei mistään :D Kiitos, en mä tiedä, vuosien tekeminen opettaa.

      Poista
  4. Näin heti alkuun paljon kiitoksia joulukalenterista! On hieno päästä lukemaan kaikenlaisia postauksia pukuiluun liittyen! (Ehkä saan itsekkin lisä motivaatiota, taas oman blogin päivittämiseen :,D)

    Noiren puku näyttää jo tässä vaiheessa upealta! ja tuo käyttämäsi tekniikka kuulostaa siistiltä! *__* Odotan innolla näkeväni tämän puvun valmiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla et miellyttää ja viel ihanampaa jos tämä motivoi kirjottamaan ヽ(;▽;)ノ Kiitos kovasti!

      Poista